Pirkanmaan kiertotalouden mallille hopeaa kansainvälisessä kilpailussa


Tampereen seudun kiertotalouden yhteistoimintamalli ylsi hopeasijalle EUROCITIES Awardsin yhteistyösarjassa. Parhaat kiertotalouden toimintamallit palkittiin torstaina 16.11.2017 Slovenian Ljubljanassa. Verkostoon kuuluu 130 kaupunkia ja 40 kumppanuuskaupunkia 35 maasta.

Eurocities Awards -kilpailun finaalitilaisuus Ljublajanassa. Esiintymislavalla on nainen ja mies juontamassa tilaisuutta. Lavan edessä on pyöreitä pöytiä, joissa ihmiset seuraavat tilaisuutta.

Kilpailuehdotuksen keskiössä on Nokian Kolmenkulmassa sijaitseva bio- ja kiertotalouden ECO3-yritysalue, missä kehitetään mm. ravinteiden kiertoa erityisesti maataloudessa ja elintarviketuotannossa. Kolmenkulman yritysalue Nokialla on noin 600 hehtaaria ja päätetyt teolliset investoinnit sen ECO3-alueelle ovat noin 60 miljoonaa euroa. ECO3 perustuu kuntarajat ylittävään yhteistyöhön julkisen sektorin, yritysten ja tutkimuslaitosten välillä. Tämä mahdollistaa alueelle sijoittuvien bio- ja kiertotalouden yritysten uusien liiketoimintojen ja innovaatioiden kehittämisen sekä lisäarvon muodostumisen yritysten välillä.

Tampereen seudun kuntien omistama jäteyhtiö Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n jätteenkäsittelykeskus ja tuleva biokaasulaitos sekä Nokian Vesi Oy:n uusi jätevedenpuhdistamo ovat kiertotalousalueen ankkuriyrityksiä. Niiden luomalle alustalle on syntymässä merkittävä kiertotalouden ekosysteemi. Biokaasulaitoksessa saadaan sekä jätevedestä että biojätteestä biokaasua liikennepolttoaineeksi ja ravinteita maatalouden käyttöön. ECO3-alueelle on sijoittumassa myös noin 32 hehtaarin biomassaterminaali, joka tarjoaa puupohjaisia materiaaleja energiateollisuuden ja jalostavan puuteollisuuden tarpeisiin.

”Kuntien jäteyhtiöt, kuten Pirkanmaan Jätehuolto, toimivat kiertotaloudessa elinkeinoelämän kehittymisen mahdollistajina. Infrastruktuurin ylläpitäjinä ja ankkuriyrityksinä ne luovat alustan, minkä varaan uutta liiketoimintaa voidaan kehittää. Tässä työssä Pirkanmaa on edelläkävijä”, kertoo Pirkanmaan Jätehuollon toimitusjohtaja Harri Kallio.

”Menestyminen EUROCITIES Awards –kilpailussa tuo meille laajaa näkyvyyttä myös kansainvälisesti. Se osoittaa, että ECO3-konseptin mukainen pitkäjänteinen yhteistyö julkisten ja yksityisten toimijoiden välillä on merkityksellistä ja luo aitoja liiketoiminta-alustoja”, kuvailee Nokian kaupungin kaupunginjohtaja Eero Väätäinen.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Harri Kallio, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, puh. 040 842 2600
kaupunginjohtaja Eero Väätäinen, Nokian kaupunki, puh. 03 5652 0001
toimitusjohtaja Sakari Ermala, Verte Oy, puh. 050 583 4233

www.eco3.fi

EUROCITIES Awards:
http://www.eurocities.eu/eurocities/eurocities-awards/awards2017

Tampereen seudun kilpailuvideo:
https://www.youtube.com/watch?v=gvf-14yKHYA