Nokian Ruutanan suojelualueelle uudet viitoitukset sekä nuotiopaikka


Nokian Siurossa sijaitsevalle Ruutanan suojelualueelle ja sen lähiympäristöön on asennettu uudet opasviitat. Viitoilla ja sinisillä maalimerkeillä merkitty reitti kiertää noin neljän kilometrin pituisen reitin. Retkeilyreitti alkaa Haukankadun päätyyn rakennetulta pysäköintipaikalta jatkuen Ruutanajärven nuotiopaikalle ja sieltä takaisin. Reitin varrella on monipuolista ja erityyppistä metsää, muun muassa kuivaa kalliokangasta ja rehevää pähkinäpensaslehtoa.

Luonto-opaste metsässä, joka opastaa Ruutanan luontopolulle.

Ruutanan nuotiopaikalle on uusittu penkit sekä uusi teräksinen tulisija. Retkeilijöiden tulee kuitenkin huomioida, että avotulen tekeminen on kielletty metsäpalovaroituksen aikana. Nokian kaupunki on saanut viittoihin ja nuotiopaikan varustukseen tukea Pirkanmaan Virkistysalueyhdistys ry:ltä.

Vuoden 2018 aikana on tarkoitus kehittää Nokian retkeilypalveluita rakentamalla myös uudet pysäköintipaikat Hakavuoren luontopolulle ja Kivikeskun luonnonsuojelualueelle. Lisäksi Maatialanharjulle ja Kivikeskuun asennetaan viitoituksia. Myös pitkospuita uusitaan Luodon saaressa ja Maatialanharjun rannassa.

Lisätietoja:
ympäristönsuojelusuunnittelija Antti Mäkelä, puh. 040 133 4451