Nokian kaupunki kehittää uudenlaista leikkipaikkaverkostoa


Nokian kaupungin ylläpitämien leikkipaikkojen määrää joudutaan vähentämään investointimäärärahojen riittämättömyyden vuoksi. Viime vuosien määrärahoilla leikkipaikkojen peruskorjausväli olisi 65 vuotta, kun leikkipaikan keskimääräinen elinkaari on 15 vuotta. Kaupunkikehityslautakunnan 29.8.2017 tekemän päätöksen mukaan, leikkipaikkojen määrää vähennetään tulevina vuosina noin 60 leikkipaikasta 37 leikkipaikkaan.

Leikkipaikkaverkostoa tarkasteltaessa on huomioitu leikkipaikan kehittämismahdollisuudet sekä niiden jakautuminen tasaisesti ympäri kaupunkia. Tulevaisuudessa kaupunki panostaa säilytettävien leikkipaikkojen monipuolisuuteen sekä turvallisuuteen. Karsittavat puistot ovat pieniä lähileikkipaikkoja, joiden välineistö on suppea ja pääosin huonokuntoista.

”Ylläpidämme jatkossakin karsittavia lähileikkipaikkoja, kunnes ne tulevat elinkaarensa päähän. Nyt purettaviksi aiotuissa puistoissa on huonokuntoisia, turvattomia ja säädöstenvastaisia leikkivälineitä. Toivomme, että puistoja käytetään silti jatkossakin leikkimiseen ja vapaa-ajan viettoon”, kehottaa puistoalueista vastaava työnjohtaja Jyrki Mäntylä.

Vuoden 2018 aikana puretaan välineet Marskintien, Sipilänpuiston, Kanervapolun, Puolukkamäen, Tyttölänpuiston ja Alhoniityn leikkipaikoista. Päätökset ensi vuonna purettavista kohteista tehdään tulevan syksyn kuntotarkastusten perusteella.

Kaupungin jatkossa ylläpitämät puistot on jaettu monitoimipuistoihin ja keskusleikkipaikkoihin. Keskusleikkipaikoissa on monipuolisia leikkivälineitä eri-ikäisille lapsille. Monitoimipuistoissa on lisäksi myös lähiliikuntapaikka, joka kannustaa kaikenikäisiä liikkumaan. Lisäksi koulujen ja päiväkotien pihat ovat vapaasti kaupunkilaisten käytettävissä toiminta-aikojen ulkopuolella.

”Haluamme, että puistomme voisivat olla kaikille viihtyisiä kokoontumispaikkoja, jotka tarjoavat monipuolisia ajanviettomahdollisuuksia. Rakennamme tänä vuonna uudenlaisen dinosaurusteemaisen leikkipuiston ja luontopuupuiston Harjuniityn Tuurenpuistoon. Lisäksi Siuron Kisapuiston keskusleikkipaikka uudistetaan monitoimipuistoksi, jonne tulee mm. lähiliikuntavälineet, beach volley –kenttä sekä miniareena vaikkapa sulka- tai koripallon pelaamiseen”, kertoo kaupunginpuutarhuri Virpi Hannuksela.

Lisätietoja:
kaupunginpuutarhuri Virpi Hannuksela, puh. 044 906 1245
työnjohtaja Jyrki Mäntylä, puh. 044 906 1271