Nokian ECO3-yritysalue valittu mukaan World Circular Economy Forum –tapahtumaan Japaniin


Nokian kaupungin bio- ja kiertotalouden ECO3-yritysalue on valittu näytteilleasettajaksi mukaan World Circular Economy Forum (WCEF) –tapahtumaan, joka järjestetään 22. – 24.10.2018 Yokohamassa, Japanissa. Tapahtuma tuo esille maailman parhaat kiertotalousinnovaatiot ja yhdistää kansainväliset yritykset, päättäjät sekä asiantuntijat. Tapahtuman näyttelyalueelle valittiin mukaan 20 näytteilleasettajaa ympäri maailmaa.

World Circular Economy 2018 -tapahtuman logo, joka mukailee Japanin punavalkoista lippua.

Sitran ja Japanin ympäristöministeriön järjestämä World Circular Economy Forum edistää kansainvälistä yhteistyötä eri toimijoiden välillä sekä vauhdittaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista kiertotalouden keinoin. Foorumi järjestettiin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 2017, jolloin se keräsi noin 1600 osallistujaa yli 90 maasta. Tänä vuonna foorumi järjestetään Japanissa, sillä maa on kehittänyt kiertotalousratkaisuja 1970-luvulta lähtien ja profiloitunut etenkin jätteiden lajittelun edelläkävijänä.

”Bio- ja kiertotalouden ECO3-yritysalueella tehty pitkäjänteinen kehitystyö on huomioitu kotimaassa sekä kansainvälisesti. ECO3-konseptissa julkisten ja yksityisten toimijoiden välinen yhteistyö luo liiketoiminta-alustoja, joista voidaan ottaa mallia muihin kiertotalouden ekosysteemeihin”, kuvailee Nokian kaupungin kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen.

ECO3-alue valittiin World Circular Economy Forum –tapahtuman näyttelyalueelle hakemuksen perusteella. Tavoitteena on kertoa foorumin osallistujille alueen ainutlaatuisista kiertotalouskonsepteista, jotka toteutuvat julkisen sektorin, yritysten ja tutkimuslaitosten välisen yhteistyön avulla.

”Esittelemme foorumissa ECO3-alueelle toteutuvaa pirkanmaalaista toimintamallia, missä julkisten toimijoiden, kuten Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n ja Nokian Vesi Oy:n, luomalle alustalle on syntymässä merkittävä kiertotalouden konsepti”, kertoo Nokian kaupungin kehitysyhtiö Verte Oy:n toimitusjohtaja Sakari Ermala.

Lisätietoja:
kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen, Nokian kaupunki, puh. 040 133 4780
toimitusjohtaja Sakari Ermala, Verte Oy, puh. 050 583 4233

World Circular Economy Forum 2018

ECO3-yritysalue
ECO3-yritysalueelle on rakentumassa teollisen mittakaavan uudenlainen ja monialainen bio- ja kiertotalouden liiketoiminta-alue. ECO3 sijaitsee Kolmenkulman alueella Nokialla. Kansallisesti merkittävä osaamiskeskittymä toimii samalla demonstraatio- ja pilottiympäristönä, jota Nokian kaupunki ja Nokian kaupungin kehitysyhtiö Verte Oy kehittää yhteistyössä yritysten sekä korkeakoulujen kanssa. www.eco3.fi