Metsänpeitto -näyttely kutsuu haltijoiden ja maahisten maailmaan koko perheen


Lapsiperheille, erityisesti 0-10-vuotiaille lapsille suunniteltu Metsänpeitto -näyttely pohjautuu suomalaiseen kansanperinteeseen. Lastenkulttuurikeskus Rullan tuottama kiertonäyttely avautuu Nokian Taidetalolla syysloman alla sunnuntaina 14.10.. Näyttelyn tuo Nokialle kaupungin kulttuuripalvelut.

Näyttelyn kantava teema on, miten ihmiset ennen näkivät ja kokivat ympäröivän maailman. Tarinoiden tarkoitus on innostaa kaikkia leikkimään ja mielikuvittelemaan metsässä. Tärkeä näkökulma on myös metsän merkitys ihmiselle ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Näyttelyssä vierailijat muuttuvat metsän asukkaiksi ja pääsevät käymään metsänpeitossa, haltioiden ja maahisten salaisessa maailmassa. Vierailijat näkevät taivasta kannattelevan ikiaikaisen maailmanpuun, tasapainoilevat suon pitkospuilla ja istahtavat metsälammen sammaleisille kiville. Vierailijat pääsevät myös karhuvanhuksen luolaan, jossa tähtitaivas pilkahtaa, nuotio lämmittää ja öinen pöllö huhuilee hiljaisesti. Metsässä saattaa vilahtaa myös sen salaisia asukkaita: haltioita, maahisia tai tonttuja. Tärkeä osa kokonaisuutta on yhteinen teos, jonka tekemiseen kaikki kävijät voivat osallistua.

Tutustu näyttelyyn ennakkoon.

Metsänpeitto – tarinoita myyttisestä suomalaisesta metsästä
Nokian Taidetalo
Souranderintie 7
37100 Nokia

Näyttely on avoinna 14.10.-9.11.2018
ti, to ja pe 10-16, ke 10-18 ja su 11-15,
ryhmille ennakkovarauksella p. 050 395 8817 myös aukioloaikojen ulkopuolella.