Ehkäisyneuvola

Kunta järjestää aikuisille ja nuorille maksutonta perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvontaa sekä muita seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluita. Voit ottaa yhteyttä ehkäisyneuvolaan, jos jokin seuraavista asioista on sinulle ajankohtainen: raskauden ehkäisyn suunnittelu, aloitus ja seuranta, kierukan ja ehkäisykapselin asetus ja poisto, aborttiin eli raskaudenkeskeytykseen liittyvät asiat, seksuaaliterveys ja seksitaudit.

Naisten ja miesten sterilisaatiota ja lapsettomuutta koskevissa asioissa ota yhteyttä oman alueesi sairaanhoitajaan.

Kenelle palvelu on tarkoitettu ja millä ehdoin

Palvelu on tarkoitettu nokialaisille.

Toimi näin

Perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvola palvelee sinua ajanvarauksella virka-aikana.

Palvelun maksullisuus 

Maksuton

Nokian äitiys- ja lastenneuvola

Osoitteet

Pinsiöntie 46
37130 Nokia

Ehkäisyneuvolan sähköinen ajanvaraus

Voit varata ajan terveydenhoitajalle sähköisen ajanvarauksen kautta, mikäli kysymyksessä on ehkäisyn seuranta ja reseptin uusinta. Ehkäisyneuvolan terveydenhoitajan vastaanotto sijaitsee neuvolan tiloissa osoitteessa Pinsiöntie 46 A. Ehkäisyneuvolan lääkärin vastaanotto toimii terveyskeskuksen väistötiloissa osoitteessa Vihnuskatu 3, jonne terveydenhoitajasi ohjaa sinut tarvittaessa. Tulethan käynnille vain terveenä ja huolehdit käsihygieniasta sekä turvaväleistä. Mikäli olet palannut ulkomailta alle kaksi viikkoa sitten, otathan puhelimitse yhteyttä ehkäisyneuvolaan ennen saapumistasi.

Varaa aika soittamalla ehkäisyneuvolan terveydenhoitajalle, jos asia koskee  ehkäisyn aloitusta, kierukan tai ehkäisykapselin asetusta tai poistoa tai ehkäisyyn liittyviä ongelmatilanteita tai raskaudenkeskeytystä. Ehkäisyneuvolalääkärin aika varataan myös soittamalla terveydenhoitajalle.

Ota yhteyttä terveyspalveluiden ajanvaraukseen puhelimitse p. 035 652 1100  tai sähköisellä asiointikanava Klinikillä mikäli asiasi koskee muita gynekologisia vaivoja, kuten

  • vuotohäiriöt
  • tulehdukset
  • sukupuolitaudit
  • virtsankarkailu
  • vaihdevuosioireet

 

Ehkäisyvälineitä.