Isyyden selvittäminen
Isyys on mahdollista tunnustaa neuvolakäyntien yhteydessä ennen lapsen syntymää. Ennalta tunnustettu isyys on mahdollista peruuttaa kirjallisesti 30 päivän kuluessa lapsen syntymästä. Epäselvissä tilanteissa tai muutoin niin halutessa isyys selvitetään ja tunnustetaan lastenvalvojan luona
lapsen syntymän jälkeen. Yhteyden voi ottaa äiti tai mies. Isyyden tunnustamisella vahvistetaan lapsen ja hänen isänsä välinen sukulaisuussuhde. Isyyden vahvistumisen jälkeen lapselle on mahdollista antaa isän sukunimi, ja isälle tulee elatusvastuu lapsesta. Tällä pyritään edistämään lapsen oikeutta tietää molemman biologiset vanhempansa.
Kenelle palvelu on tarkoitettu ja millä ehdoin
Avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset ja epäselvät isyydet
Toimi näin
Isyys on mahdollista tunnustaa neuvolakäyntien yhteydessä ennen lapsen syntymää. Epäselvissä tilanteissa tai muutoin niin halutessa isyys selvitetään ja tunnustetaan lastenvalvojan luona lapsen syntymän jälkeen. Ota yhteyttä äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajaan puhelimitse. Lastenvalvojalle voit varata ajan puhelimitse puh. 050 3958 744 ma-pe klo 11-12 tai lähettää ajanvarauspyynnön sähköpostilla.
Palvelun maksullisuus
Maksuton
Sosiaalitoimisto Harjukatu 21 37100 NOKIA Virastotalon 1. kerroksessa sijaitseva perusturvakeskuksen asiakaspalvelupiste on avoinna klo 9-11 sekä 12-15.
Osoitteet
37100 Nokia
Palveluajat
Puhelinnumerot