Siuro-Linnavuoren päiväkodin rakennustyöt alkavat


Siuro-Linnavuoren päiväkodin rakennustyöt alkavat tällä viikolla. Kaupunki luovutti tontin urakoitsijalle keskiviikkona 3.5., ja ensimmäiset merkit rakennustyömaan käynnistymisestä näkyvät jo alueella. Alun perin työmaan piti käynnistyä toukokuun puolivälin jälkeen.

Päiväkoti toteutetaan pääosin puurakenteisena

Päiväkodista on tulossa kaavamääräysten mukaisesti yksikerroksinen ja puurakenteinen. Kantavana runkona toimii massiivihirsi.

Siuro-Linnavuoren alueen uusi päiväkoti lienee ensimmäinen 2000-luvulla Nokialle rakennettu massiivipuurakenteinen opetusrakennus. Vanhoja hirsirakenteisia rakennuksia on toki vieläkin käytössä, kertoo Nokian kaupungin rakennuttamispäällikkö Sinikka Vähämaa. Massiivipuurakentaminen ja hirsirakennus sopii myös erinomaisesti Siuron alueen kulttuurihistoriallisesti merkittävään maisemaan, Vähämaa jatkaa.

Hanke on myös tärkeä osa Nokian kaupungin hiilineutraalisuustyötä. Puu hyödyntää kasvaessaan hiilidioksidia, mutta myös rakennettuna hirsi sitoo reilusti hiilidioksidia.  Nokian kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Rakennusmateriaalin valinnalla vaikutetaan merkittävästi rakennuksen hiilipäästöihin. Massiivihirsi on runkomateriaaleista hiilipäästöjen kannalta paras valinta.

Yhteiskäyttötiloja vuokrataan iltakäyttöön

Uusi päiväkoti yhdistää Siuron ja Linnavuoren yksiköiden toiminnan uusiin ja tarpeenmukaisiin tiloihin. Siuro-Linnavuori alueen uusi päiväkoti on 6-ryhmäinen. Päiväkodissa on 126 laskennallista paikkaa, joille sijoitetaan lapsia heidän ikänsä ja palveluntarpeensa huomioiden. Lisäksi rakennuksessa on tilat noin 30 henkilökunnan edustajalle.

Koko päiväkodin yhteiskäytössä on ruokasali ja monitoimisali, johon sijoitetaan myös liikuntavarusteita sekä nostettava esiintymislava. Yhteiskäyttötiloja vuokrataan iltakäyttöön asukkaille ja yhdistyksille.

 

Tällä ratkaisulla pystytään nyt tarjoamaan Siuro-Linnavuori alueella varhaiskasvatuspalvelua kysyntää vastaavasti, iloitsee Nokian kaupungin varhaiskasvatuksen johtaja Minna Sillanpää. – Uuden päiväkodin tiloja voidaan käyttää myös iltaisin, esimerkiksi yhdistykset voivat vuokrata yhteistiloja omaan käyttöönsä.

Siuro-Linnavuoren alueen uusi päiväkoti rakennetaan Nokialle, Siuron kaupunginosaan osoitteeseen Siurontie 8, 37200 Siuro. Tontille tulee liittymä myös Kustaankadun puolelta ja päiväkodin saattoliikenne on Kustaankadun puolella erillään henkilökunnan ja huoltoliikenteen reiteistä.