Riskiryhmän 2 koronarokotukset laajenevat Nokialla – myös riskiryhmään 1 kuuluville sekä 65 täyttäneille on tarjolla rokotusaikoja
Koronarokotukset laajenevat riskiryhmässä 2 uusiin ikäluokkiin. Tiistaista 20.4. klo 8 alkaen rokotusaikoja voivat varata kaikki 18–64-vuotiaat riskiryhmään 2 kuuluvat. Tuolloin myös riskiryhmään 1 kuuluville 16–64-vuotialle avataan varattavaksi uusia aikoja. Lisäksi 65 vuotta täyttäneiden rokotukset jatkuvat edelleen.
65 vuotta täyttäneille aikoja vapaana heti
65 vuotta täyttäneille on vapaana aikoja ensi viikon rokotuksiin ja ajat ovat varattavissa heti netissä. Puhelinajanvaraus avautuu seuraavaksi 20.4. klo 8.
THL:n linjauksen mukaisesti 65 vuotta täyttäneille tarjotaan Astra Zenecan rokotetta. He eivät voi valita muuta rokotevalmistetta.
Alle 65-vuotiaiden rokotukset toteutetaan pääosin BioNTech-Pfizerin valmisteella. Heille annetaan ajoittain myös Modernan rokotetta, käytännössä kuitenkin vähäisiä määriä saatavuustilanteen vuoksi.
Rokotukseen pääsee vain ajanvarauksella
Kun henkilö on rokotusvuorossa, aika tulee varata ensisijaisesti netissä osoitteessa nokia.terveytesi.fi. Ajanvaraus vaatii tunnistautumisen. Jos nettiajanvarauksessa ei ole tarjolla yhtään aikaa, ovat kaikki rokotusvuorot jo varattuja.
Niille, joilla ei ole käytettävissä nettiyhteyttä tai verkkopankkitunnuksia, varataan tietty määrä rokotusaikoja varattaviksi puhelimitse. Nokian kaupungin koronarokotusten ajanvarausnumero on 03 5652 1108 (avoinna arkisin klo 8–14, kun rokotusaikoja on vapaana).
Riskiryhmän 2 koronarokotukset 18–64-vuotiaille
Ajanvaraus ryhmälle aukeaa 20.4. klo 8 sekä netissä että puhelimitse. Riskiryhmään 2 kuuluvat seuraavat sairaudet ja tilat:
- Jatkuvaa lääkitystä vaativa astma
- Vaikea sydänsairaus, muun muassa sydämen vajaatoiminta (ei kuitenkaan pelkkä verenpainetauti)
- Hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila
- Immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen
- Vaikea krooninen maksasairaus
- Tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta
- Uniapnea
- Psykoosisairaus
- Sairaalloinen lihavuus (painoindeksi yli 40).
Katso tarkemmat tiedot riskiryhmään 2 kuuluvista sairauksista ja tiloista ennen ajanvarausta: Riskiryhmä 2: Vaikealle koronavirustaudille altistavat sairaudet tai tilat
Terveyspalveluista tarkistetaan ennen rokotusta riskiryhmään kuuluminen.
Riskiryhmän 1 koronarokotukset 16–64-vuotiaille
16–64-vuotiaiden riskiryhmään kuuluvien rokotukset jatkuvat. Uudet ajat ovat varattavissa 20.4. klo 8 alkaen. Riskiryhmään 1 kuuluvat henkilöt, joilla on koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila:
- elinsiirto tai kantasolusiirto
- aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti
- vaikea puolustusjärjestelmän häiriö
- vaikea krooninen munuaissairaus
- vaikea krooninen keuhkosairaus
- lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes
- Downin oireyhtymä.
Tarkempi määrittely on katsottava verkkosivuilta: Riskiryhmä 1: Vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavat sairaudet tai tilat
Lisätiedot: Koronarokotukset Nokialla