Pirkanmaa siirtyi koronan leviämisvaiheeseen
Pirkanmaan hankalaan koronatilanteeseen ei ole tullut helpotusta, ja tilanne on mennyt edelleen huonompaan suuntaan. Alueellinen pandemiaohjausryhmä totesi kokouksessaan 3.8., että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri siirtyy koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Koronan ilmaantuvuus Pirkanmaalla on kuluneen kahden viikon ajalta 149 tartuntaa 100 000:ta asukasta kohden.
Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 521 uutta koronatartuntaa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös sairaalahoidon tarve on kasvanut.
Aluehallintoviraston viime viikolla päättämät kokoontumisrajoitukset ja turvavälimääräys tulevat voimaan torstaina 5.8., joten toimien vaikuttavuutta arvioidaan sen jälkeen.
Lisäksi pandemiaohjausryhmä suosittelee tapahtumanjärjestäjille, että tapahtumien turvallisuussuunnitelmissa yleisö jaotellaan omiin ryhmiinsä, jotka eivät kohtaa toisiaan, ja että yleisöltä edellytetään maskin käyttöä.
Vahvat maskisuositukset pysyvät voimassa Pirkanmaalla. Etätyösuositusta alueella jatketaan syyskuun loppuun. Työnantajat voivat halutessaan tehdä oman suosituksen tätä pitemmällekin.
Tavoitteena on aloittaa peruskoulut ja toisen asteen opetus lähiopetuksena.
Koko Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tiedote (3.8.) on luettavissa Taysin verkkosivuilta: Pirkanmaa siirtyy leviämisvaiheeseen