Nokialla rokotetaan 49 henkilöä uudestaan vajaan rokoteannoksen vuoksi
Nokian terveyspalveluissa on omavalvonnan myötä havaittu, että BioNTech-Pfizerin koronavirusrokotetta on annettu vajaa rokoteannos 49 nokialaiselle. Virheellisen annoksen on voinut saada keskiviikkona 24.2. Kaikkiin asianomaisiin otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä ja tarjotaan uutta rokoteaikaa rokotesuojan vahvistamiseksi.
Vajaa rokoteannos on aiheutunut THL:n hyväksymällä ns. ilmakuplatekniikalla, jolla pyritään saamaan rokotepullosta maksimaalinen lukumäärä rokotteita. Virheellinen annos on syntynyt, kun rokotuksessa on käytetty tuberkuliiniruiskua ja ilmakuplatekniikkaa. Tällöin annoskokoa ei tänään 25.2. tulleen tiedon mukaan pystytä arvioimaan luotettavasti.
Havainto vajaista rokoteannoksista tehtiin heti rokotuspäivänä normaalin omavalvonnan yhteydessä. Terveyspalvelujen ammattilaiset ovat välittömästi selvittäneet, missä rokotustilanteissa on käytetty kyseistä tekniikkaa tuberkuliiniruiskulla. Vajaan annoksen saaneisiin otetaan yhteyttä mahdollisimman nopeasti ja heille tarjotaan pikaisesti uutta rokoteaikaa, jotta rokotesuoja saadaan vahvistettua oikealle tasolle.
”Olemme pystyneet aukottomasti selvittämään, että virheellisiä rokoteannosmääriä on annettu vain 24.2. Tuolloin rokotettujen nokialaisten ei tarvitse olla yhteydessä kaupungin terveyspalveluihin oman tilanteensa selvittämiseksi vaan terveyspalveluista otetaan heihin yhteyttä. Pahoittelen virhettä ja asiakkaillemme siitä aiheutuvaa ylimääräistä vaivaa”, kertoo Nokian johtava ylilääkäri Katja Ylitolva.
THL on tänään 25.2. tarkentanut ohjeistustaan BioNTech-Pfizerin koronarokotteen käyttövalmiiksi saattamisesta.
Lisätietoa:
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tiedote tuberkuliiniruiskujen käytöstä koronarokotuksissa
Lisätiedot medialle:
johtava ylilääkäri Katja Ylitolva,
050 395 8880