Muutoksia koronarokotuksissa: 55 vuotta täyttäneiden rokottaminen alkaa ensi viikolla, yli 65-vuotiaat saavat jatkossa valita rokotevalmisteensa


Koronarokotukset laajenevat uuteen ikäryhmään ensi viikolla. 55 vuotta täyttäneet nokialaiset voivat varata ajan rokotukseen tiistaista 4.5. klo 8 alkaen. Lisäksi riskiryhmien rokotukset jatkuvat. Toukokuun alusta astuu myös voimaan THL:n uusi linjaus, jonka mukaisesti 65 vuotta täyttäneet voivat valita ensimmäiseksi rokoteannokseksi muun kuin Astra Zenecan rokotteen.

Suoja-asuun pukeutunut sairaanhoitaja antaa iäkkäälle naisasiakkaalle koronarokotteen käsivarteen.

Ohje ajanvaraukseen 55 vuotta täyttäneille sekä riskiryhmiin kuuluville 16 vuotta täyttäneille

Uusia rokotusaikoja on tarjolla netissä ja puhelimitse 4.5. klo 8 alkaen. Rokotusaika tulee varata ensisijaisesti netissä osoitteessa nokia.terveytesi.fi. Ajanvaraus vaatii tunnistautumisen. Jos nettiajanvarauksessa ei ole tarjolla yhtään aikaa, ovat kaikki rokotusvuorot jo varattuja.

Niille, joilla ei ole käytettävissä nettiyhteyttä tai verkkopankkitunnuksia, varataan tietty määrä rokotusaikoja varattaviksi puhelimitse. Nokian kaupungin koronarokotusten ajanvarausnumero on 03 5652 1108 (avoinna klo 8–14, kun rokotusaikoja on vapaana).

Astra Zenecan rokoteaikojen sähköinen ajanvaraus on avoinna jatkuvasti yli 65-vuotiaille, rokotteen vaihtomahdollisuus koskee vain ensimmäistä rokoteannosta

65 vuotta täyttäneet voivat varata Astra Zenecan rokoteaikoja jatkuvasti. Nettiajanvaraus on avoinna toistaiseksi ja aikoja on hyvin tarjolla.

Mikäli asiakas haluaa vaihtaa Astra Zenecan rokotevalmisteen, hänen tulee ensin perua jo varattu rokotusaika. Sen jälkeen asiakas varaa netissä tai puhelimitse uuden ajan mRNA-rokotteelle (Biontech-Pfizer tai Moderna saatavuuden mukaan). Rokotuksen mahdolliseen viivästymiseen on hyvä varautua.

”Rokotetta ei voi vaihtaa saapumalla rokotuspisteelle ja pyytämällä valmisteen vaihtoa, sillä kaikki Nokialle saapuvat rokotteet lasketaan tarkasti ja jokaista yksittäistä rokotetta varten avataan ajanvaraus. Meillä ei siis ole ylimääräisiä rokotteita tarjolla”, kertoo Nokian vs. hoitotyön johtaja Heidi Leppänen.

Valinnan mahdollisuus koskee vain ensimmäistä rokotetta. Tehosteannos annetaan yli 65-vuotiaille samalla rokotteella kuin ensimmäinen rokote. Tästä poiketaan vain, jos rokotteelle on ilmennyt jokin vasta-aihe, esimerkiksi jos ensimmäisestä annoksesta on tullut vakava allerginen reaktio.

Ohjeet rokoteajan perumiseen:

  • Aika perutaan ensisijaisesti sähköisesti: Kansalaisen terveyspalvelu nettiosoitteessa nokia.terveytesi.fi
  • Jos sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia tai et voi käyttää nettiä, voit perua rokotuksen rokotusajanvarauksen puhelinpalvelussa 03 5652 1108. Palvelu on avoinna seuraavan kerran 4.5. klo 8.

Alle 65-vuotiaiden rokotevalmisteet

Alle 65-vuotiaalle annetaan vain mRNA-rokotteita, joita ovat yleisempi Biontech-Pfizerin valmiste ja Nokialle pienempiä määriä saatava Modernan valmiste. Alle 65-vuotiaalle, joka on ehtinyt saada ensimmäisen rokoteannoksen Astra Zenecan rokotteella, annetaan toinen rokoteannos mRNA-rokotetta.

Lisätiedot ja ajantasaista infoa uusista rokotusajoista: Nokian koronarokotussivut