Koronavirus: työ pandemian hillitsemiseksi ja siihen varautumiseksi jatkuu, myös uusia neuvontanumeroita avataan palvelemaan nokialaisia
Nokian kaupunki on tehnyt valtioneuvoston määräysten ja ohjeiden mukaisesti lukuisia muutoksia kaupungin toimintaan koronaviruspandemian vuoksi. Työ pandemian hillitsemiseksi ja siihen varautumiseksi jatkuu.
Muutokset ja huoli koronaviruksesta koskettavat kaikkia nokialaisia. Kaupunki onkin saanut paljon huolestuneita yhteydenottoja. Tämän vuoksi avataan uusia neuvontanumeroita tai laajennetaan nykyisten numeroiden palveluaikoja.
Valmiusjohtoryhmä koordinoi, työtä tehdään koko kaupungissa
Kaupungin valmiusjohtoryhmä koordinoi eri palvelualueiden toimintaa ja resursseja. Käytännön toimenpiteet ja ratkaisut tekevät kunkin palvelualueen johto sekä yksiköiden johto normaaliin tapaan. Poikkeusoloista huolimatta kaupungissa pyritään normaaliin päätöksentekoon niin pitkälti kuin mahdollista.
Yhteiskunnan kriittiset palvelut, esimerkiksi kiireellinen terveydenhuolto, toimivat poikkeusoloista huolimatta. Valtiollinen ja kunnallinen demokratia toimivat niin ikään edelleen.
Kaupungissa on varauduttu pandemiaan normaalin valmiussuunnittelun mukaisesti. Tästä huolimatta on paljon yksityiskohtia, joihin ei ole osattu valmistautua. On ennustettavaa, että myös myöhemmin tulee eteen yllättäviä asioita.
”Olemme asettaneet toimenpiteet tärkeysjärjestykseen ja tehneet ensin kriittisimpiä toimia, kuten esimerkiksi järjestelleet koulujen etäopetusta, resursoineet terveyspalveluiden neuvontaan sekä valmistautuneet terveyspalveluiden kasvavaan tarpeeseen. Olimme ehtineet aloittamaan varautumisen pandemiaan jo ennen valtioneuvoston päätöksiä”, kuvailee Nokian kaupunginjohtaja Eero Väätäinen.
Kuntalaisilta on tullut paljon yhteydenottoja esimerkiksi lasten päivähoitomaksuihin ja muihin asiakasmaksuihin. Niihin liittyviä linjauksia tehdään välttäen turhaa viivytystä. Moniin kysymyksiin odotetaan vielä valtakunnallisia linjauksia. Asiakkaille tiedotetaan päätöksistä lisää heti kun mahdollista.
Uusia neuvontanumeroita avataan
Koronaepidemiaan liittyen on avattu ikäihmisten neuvontanumero p. 044 486 1729, palveluaika on maanantaista perjantaihin klo 8-15.
Perhepalveluissa otetaan käyttöön uudet neuvontanumerot. Numeroiden aukioloajat tarkentuvat lähipäivinä ja niistä tiedotetaan kaupungin verkkosivuilla.
• maanantaista 23.3. alkaen työikäisten neuvonta- ja ohjauspuhelin p. 044 4861730
• tiistaista 24.3. alkaen lapsiperheiden ohjaus- ja neuvontapuhelin p. 050 3958877 ja lisäksi laajennettu chat-palvelu myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Maanantaista 23.3. alkaen mielenterveys- ja päihdepalvelujen puhelinneuvonta palvelee joka arkipäivä
Jos sinulla on huolia, voit ottaa yhteyttä myös mielenterveys- ja päihdepalvelujen puhelinneuvontaan. Uudet aukioloajat ovat voimassa maanantaista 23.3. alkaen. Jatkossa voit soittaa numeroon arkisin maanantaista perjantaihin klo 9-11, jos olet huolissasi, ahdistunut tai peloissasi.
Voit ottaa yhteyttä numeroon myös nimettömästi ja keskustelut ovat luottamuksellisia. Mielenterveys- ja päihdepalvelujen puhelinneuvonnan numero on 050 395 6266.
Lisäksi puhelimitse palvelee ympäri vuorokauden valtakunnallinen kriisipuhelin 09 2525 0111.
Käytettävissäsi ovat lisäksi Mielenterveystalon omahoito -sivusto koronavirukseen liittyvän huolen ja epävarmuuden sietämiseen.
Viranomaisten ohjeiden noudattaminen on tärkeää
Kaupunki toivoo, että nokialaiset noudattavat valtionjohdon ja viranomaisten ohjeita. Annetut ohjeet ovat huolella harkittuja ja perusteltuja, jotta pandemian etenemistä ja kriittisten voimavarojen käyttöä voitaisiin hallita.
Käsienpesu ja yskimishygienia ovat edelleen keinoja ennaltaehkäistä viruksen leviämistä. Terveyspalveluihin tulee aina olla ensin yhteydessä puhelimitse, suoraan vastaanotolle ei saa mennä.
”Nyt tarvitaan kaikkien myötävaikutusta, jotta selviämme mahdollisimman hyvin. Huolehdi itsestäsi ja myös muiden hyvinvoinnista. Vaikka et voisi mennä käymään sinulle läheisen vanhuksen tai sairaan luokse, voit toivottavasti soittaa tai lähettää muulla tavoin terveisiä hänelle,” Eero Väätäinen kannustaa.
Uutista päivitetty 23.3. Korjattu työikäisten neuvontanumero oikeaan puhelinnumeroon.