Koronavirus: Ikäihmisille tietoa ja ohjeita kirjeitse kotiin
Nokian kaupunki lähestyy yli 70-vuotiaita nokialaisia kotiin postitettavalla kirjeellä, jossa kerrotaan toimintaohjeita sekä tiedotetaan kaupungin palveluista koronapandemian aikana. Kirje lähetettiin perjantaina 3.4.2020 noin 3800 nokialaistalouteen.

Ikäihmisillä on selkeästi nuoria ihmisiä suurempi riski saada koronaviruksesta vakavia, sairaalahoitoa vaativia oireita. Tämän vuoksi myös Suomen valtio ohjeistaa heitä välttämään kaikkia tarpeettomia kontakteja muihin ihmisiin. Yli 70-vuotiaiden tulee myös olla muita herkemmin yhteydessä terveyspalveluihin, mikäli he saavat koronavirukseen viittaavia oireita.
Kaupunki avasi jo aiemmin ikäihmisille suunnatun palvelunumeron, josta neuvotaan koronavirukseen liittyvissä asioissa. Ikäihmiset voivat soittaa arkisin klo 8-15 neuvontanumeroon 044 486 1729.
– Ensimmäisten viikkojen aikana puheluita on tullut vielä melko vähän. Kysymyksiä on tullut hyvin erilaisista asioista, kuten esimerkiksi omaishoidon tuesta, lääkäripalveluista, reseptien uusimisesta ja kotinäytteenotoista, kertoo vanhustyön johtaja Katja Uitus-Mäntylä.
Nokian kaupunki ei tee kotikäyntejä sopimatta niistä etukäteen
Koronapandemian aikana voi valitettavasti ilmetä myös petosyrityksiä ja muuta rikollista toimintaa. Uitus-Mäntylä painottaa, että kaupunki ei tee ikäihmisten luokse kotikäyntejä ennakkoon ilmoittamatta. Ovelta ovelle tehtäviä koronakartoituksia ikäihmisten luokse ei ole suunnitteilla. Huijausyrityksistä kannattaa olla yhteydessä poliisiin.
Kauppa- ja asiointipalvelua tarpeen mukaan
Ikäihmisten ja muiden riskiryhmien kauppa- ja muiden asiointien hoitamisessa toivotaan, että omaiset ja tuttavat voisivat ensisijaisesti olla apuna läheisilleen. Lisäksi voi hyödyntää kauppojen tilaus- ja kotiinkuljetuspalveluita.
Mikäli riskiryhmässä olevan henkilön asiointia ei ole mahdollista järjestää muulla tavalla, voi ottaa yhteyttä palvelunumeroon 040 133 4459 arkisin klo 8-11 ja 12-15. Asiointipalvelu on maksullinen.
Nokian kaupungin koronavirus-sivustolla on ajantasaista tietoa ja ohjeita: www.nokiankaupunki.fi/korona
Lisätietoja:
vanhustyön johtaja Katja Uitus-Mäntylä, puh. 040 779 9055