Koronarokotusten walk in -linjalla on ruuhkaa, sähköisesti varattavia rokotusaikoja on lisätty


Koronarokotusten walk in -linjalla on ruuhkaa, joten sähköisesti varattavia rokotusaikoja on lisätty. Perjantaina 10.12. klo 14 aikaan on tuleville viikoille vielä satoja aikoja varattavissa sähköisesti.

Nuijamiestentien rokotuspisteen walk in -linja on ruuhkainen. Olemme lisänneet sähköisesti varattavia rokotusaikoja runsaasti. Perjantaina 10.12 klo 14 aikaan on tuleville viikoille vielä satoja aikoja varattavissa. Aikaa varatessa kannattaa huomioida, että vastaanoton tyyppi on koronarokotuksien ajanvaraus, kaikki yli 12-vuotiaat Pfizer-Biontech ja vastaanottajana on kuka tahansa. Myös puhelinajanvaraukseen on resurssoitu enemmän vastaajia. Suosittelemme varaamaan koronarokotukselle ajan, mikäli haluaa välttää mahdollisen jonottamisen walk in -linjastoilla.

Walk in -linjastojen hoitamiseen on varattu omat rokotuspisteensä, mutta sen lisäksi ajanvarausasiakkaita palvelevat linjastot ottavat väliin myös ilman ajanvarausta saapuvia asiakkaita.

Pyydämme kuntalaisia huomioimaan, että mikäli walk in -linjaston jono ulottuu ulos asti, sisäänkäynnin liukuovien välissä ei saa odottaa. Liukuovien jatkuva aukipitäminen aiheuttaa ongelmia kiinteistölle ja siellä työskenteleville.

Rokotteiden kysyntä on nyt suurta. Myös ensimmäisiä rokoteannoksia haetaan paljon. Viime sunnuntaina rokotimme Viholassa 740 kuntalaista, mikä on ennätyksellisen suuri määrä yhden päivän rokotusmääräksi.

 

Lisätietoja: Koronarokotukset Nokialla