Koronarokotusten nettiajanvaraus suosittua – uusimmat rokotusajat varattiin loppuun 12 minuutissa


75 vuotta täyttäneiden nokialaisten nettiajanvarauksen rokotusajat torstaille 18.3. ja perjantaille 19.3. varattiin ennätysnopeasti. Sähköinen ajanvaraus avattiin tiistaina 16.3. klo 8.00. Klo 8.12 kaikki ajat olivat loppu. Tämän tiedotteen julkaisuajankohtana (klo 10.08) myös lähes kaikki puhelinajanvarauksen kautta annettavat rokotusajat on varattu. Uusista, tulevista rokotusajankohdista tiedotetaan heti kun mahdollista.

Rokotusvuorojen seuraaminen vaatii kaupunkilaisilta aktiivisuutta, sillä kaupunkikaan ei pysty ennakoimaan rokote-erien saapumista kuin korkeintaan viikko kerrallaan. Lisäksi THL:n ohjeet ja esimerkiksi  rokotusjärjestys, tarkentuvat ja muuttuvat uuden tutkimustiedon mukaan.

”Koska nettiajanvarauksessa oli samaan aikaan satoja ihmisiä, osa asiakkaista oli jo ehtinyt täyttää henkilötietonsa, eikä saanut siitä huolimatta aikaa varattua. Tämä on erittäin valitettavaa, mutta järjestelmä tarjoaa ajat nopeusjärjestyksessä. Yhteensä aikoja oli tarjolla noin 350 kpl, joista osa oli kohdennettu puhelinajanvaraukseen”, kertoo vs. hoitotyön johtaja Heidi Leppänen.

Tavoitteena on, että 70 vuotta täyttäneet saadaan rokotettua huhtikuun loppuun mennessä. Rokottamisen haasteena on tällä hetkellä saatavien rokotemäärien niukkuus, minkä vuoksi kaikki rokotusvuorossa olevat eivät pääse rokotettavaksi ensimmäisten joukossa. Nokian kaupungilla on valmius rokottaa huomattavasti suurempia määriä nokialaisia, kunhan rokotteita saadaan enemmän.

Kaupunki tiedottaa koronarokotusten tilanteesta ensisijaisesti verkkosivuillaan www.nokiankaupunki.fi/koronarokotukset. Ne, jotka eivät käytä nettiä, voivat kuunnella ajantasaisen rokotustiedon nauhoitettuna tiedotteena numerosta 03 5652 1150. Rokotusuutisia julkaistaan myös sosiaalisessa mediassa. Lisäksi rokotustiedotteet lähetetään lehdistölle.