Koronarokotuksen voi saada ensi viikolla ilman ajanvarausta joka päivä


Ensi viikolla Nuijamiestentien rokotuspisteen walk in -linja on auki joka päivä. Maanantaina 6.9. linja on auki klo 16.15–19.30 ja tiistaina 7.9. klo 14–19.30. Loppuviikon eli 8.9.–12.9. linja on auki klo 9–15. Ilman ajanvarausta voi saada sekä ensimmäisen rokotuksen että aikaistetun tehosterokotuksen. Rokotteita on nyt runsaasti saatavilla.

Kuvassa rokotehoitaja seisoo odotusalueen edessä Nokian rokotuspisteellä. Odotusalueella on ihmisiä odottamassa rokotusvuoroaan.
Kuva: Opa Latvala

Ensimmäisten rokotusten kysyntä on Nokialla hiipunut, ja tästä syystä rokotteita on nyt runsaasti saatavilla. Ensimmäisen annoksen on nokialaisista saanut nyt yli 70 prosenttia ja toisen annoksen hieman yli 44 prosenttia.

Tehosterokotuksen voi saada aikaisintaan kahdeksan viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Aikaistetuissa tehosterokotuksissa annetaan Nokialla sekä Pfizer-Biontechin että Modernan rokotteita, ja THL:n ohjeistuksen mukaisesti eri mRNA-rokotteita voidaan antaa ristiin.

”Tällä hetkellä annamme walk in -linjalla erityisesti Modernaa. Walk in -linjalle voi tulla hakemaan aikaistetun tehosterokotuksen huolimatta siitä, mitä rokotetta on saanut ensimmäisenä annoksena”, Nokian kaupungin vs. hoitotyön johtaja Heidi Leppänen kertoo.

Lisätietoja: Koronarokotukset Nokialla