Astra Zenecan rokotteen käyttö keskeytetään Suomessa välittömästi – Nokialla peruuntuvat kaikki huomisen 20.3. rokoteajat


THL on tänään 19.3. päättänyt varovaisuusperiaatteen mukaisesti keskeyttää Astra Zenecan rokotevalmisteen käytön välittömästi. Nokian kaupunki peruu siksi kaikki lauantaille 20.3. sovitut noin 200 koronarokotusaikaa. Aikoja olivat voineet varata 75 vuotta täyttäneet. Kaupungin käytössä ei ole korvaavia, muita rokotusvalmisteita huomiselle.

Nokian kaupunki lähettää potilastietojärjestelmästä tekstiviestillä tiedon aikojen peruuntumisesta poikkeuksellisesti kaikille 75 vuotta täyttäneille nokialaisille. Näin kiireisellä aikataululla ei ole teknisesti mahdollista kohdentaa viestejä vain rokoteajan varanneille.

Terveyspalveluista soitetaan ensi viikon aikana kaikille ikäihmisille, joiden ajat ovat nyt peruuntuneet, ja tarjotaan uutta korvaavaa rokotusaikaa. Asiakkaiden ei tule itse perua rokotusaikaa.

Kaupunki sai tiedon Astra Zenecan rokotteen käytön keskeyttämisestä THL:n julkisesta tiedotustilaisuudesta perjantaina iltapäivällä.

Ohjeet huomiselle 20.3. rokoteajan varanneille

  • Kaikki huomisen rokoteajat peruuntuvat.
  • Terveyspalveluista soitetaan ja tarjotaan uusi rokoteaika ensi viikolla.
  • Ajanvarausta ei saa perua itse, sillä silloin uutta aikaa ei pystytä tarjoamaan.
  • Terveyspalveluihin ei tarvitse itse ottaa yhteyttä.

Ohjeita AstraZenecan rokotteen saaneille

Havaitut poikkeukselliset oireet ovat erittäin harvinaisia. Toistaiseksi ei ole varmuutta siitä, liittyvätkö havaitut hyytymishäiriöt rokotukseen.

Astra Zenecan koronarokotteen saaneita kehotetaan tarkkailemaan poikkeavan voimakkaita oireita, jotka voivat alkaa vasta yli kolmen vuorokauden päästä rokottamisesta. Hoitoon on hakeuduttava välittömästi, jos saa voimakkaan, selvästi jatkuvasti pahenevan päänsäryn tai erittäin voimakkaasti lisääntyviä mustelmia iholla tai limakalvoilla.

THL:n tiedote 19.3.2021: THL on päättänyt AstraZenecan koronavirusrokotteen käytön tilapäisestä keskeytyksestä