30 vuotta täyttäneet nokialaiset voivat varata rokotusaikoja tiistaina 22.6.
Nokian koronarokotukset etenevät ensi viikolla 30 vuotta täyttäneisiin. Tiistaista 22. kesäkuuta klo 8 alkaen uusia rokotusaikoja voivat varata seuraavat ryhmät: 30–65-vuotiaat, 65 vuotta täyttäneet sekä riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat 16 vuotta täyttäneet.

30–35-vuotiaiden rokotukset päästään aloittamaan, koska vanhempien ikäryhmien rokotekattavuus etenee hyvin tämän viikon aikana. Kenenkään rokotusvuoro ei voi mennä ohi, sillä aikoja voivat edelleen varata myös vanhemmat nokialaiset sekä riskiryhmiin kuuluvat.
Nokialla avataan uusia rokotusaikoja varattaviksi pääsääntöisesti tiistaisin klo 8. Ajat varataan loppuun useimmiten saman päivän aikana.
Ohjeet rokotusajan varaukseen: Koronarokotukset Nokialla
Rokotustodistusta ei saa välittömästi
Ulkomaanmatkojen suunnittelussa on hyvä huomioida, että rokotustodistuksen saaminen Omakannasta ja terveydenhuollosta tapahtuu viiveellä. Rokotukset kirjautuvat Omakantaan noin viikon päästä rokotuksen saamisesta.
Mikäli asiakkaalla ei ole mahdollisuutta kirjautua Omakanta-palveluun, hän voi saada terveydenhuollosta paperisen selvityksen saadusta koronarokotuksesta. Paperista selvitystä ei voi myöskään saada muutamien päivien varoajalla, vaan kyse on vähintään viikon viiveestä ennen kuin se on postitettu kotiin.
Heinäkuussa annetaan paljon tehosterokotteita
Tehokas ja pitkäkestoisempi rokotesuoja vaatii kaksi rokotuskertaa. Tehosteaikaa ei tarvitse varata itse, vaan se annetaan ensimmäisellä rokotuskerralla. Heinäkuulle ajoittuu suuri määrä tehosterokotuksia.
Tehosterokoteaikaa ei voi siirtää aiemmaksi vaikkapa lomamatkan vuoksi. Toisen rokoteannoksen voi saada alle 12 viikon aikavälillä vain erittäin painavista lääketieteellisistä syistä (esimerkiksi syöpähoitojen aloitus).
Tehosterokotusajan siirtämistä tulee välttää, jotta rokotukset etenevät sujuvasti eikä rokotteita menisi hukkaan. Mikäli asiakas joutuu vaihtamaan varatun ajan, rokoteväli todennäköisesti pitenee yli 12 viikkoon.
Kaupungin terveyspalveluista toivotaan, että koronarokotuksen ottaminen priorisoitaisiin ja kesän lomasuunnitelmia tehtäisiin niin, että saaduista rokotusajoista pidetään kiinni.
Lisätietoa koronarokotuksista: Koronarokotukset Nokialla
Lisätietoa rokotustodistuksesta: Omakanta
Uutisen kuva: Opa Latvala