Alle kouluikäiset

Ensimmäisten ikävuosien aikana lapsen kasvu ja kehitys on nopeaa ja lapsi oppii hurjasti taitoja ennen kouluikää. Lapsen eri ikävaiheisiin liittyy erilaisia kehitysvaiheita ja lasten tarpeet ikävaiheissa vaihtelevat.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuille on koottu kattavasti tietoa lapsen kasvusta ja kehityksestä ikävuosittain:

Tietoa lasten tavallisimmista sairauksista löydät Terveyskylän Lastentalosta.

Palvelut arkeen

Äitiys- ja lastenneuvolassa tuetaan alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia. Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa neuvolapalveluista.

Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea yhteistyössä kotien kanssa lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää lapsen hyvinvointia. Jokaisella lapsella on oikeus vertaisryhmään ja leikkiin.

Esiopetuksen tehtävänä on yhteistyössä kotien kanssa tukea lasten kehitystä yksilönä ja osana ryhmää, oppimisen halua ja iloa sekä tervettä itsetuntoa. Lapsen on osallistuttava ennen oppivelvollisuuden alkamista vuoden kestävään maksuttomaan esiopetukseen tai esiopetuksen tavoitteet täyttävään toimintaan. Nokian kaupunki on mukana myös kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa.

Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivulta löydät ajankohtaista tietoa lasten suun ja hampaiden hoidosta.

Nokian seurakunnan varhaiskasvatuksen palvelut ja tapahtumat ovat avoimia kaikille nokialaisille ja paikkakunnalla vieraileville.

Tekemistä perheille -sivulta löydät harrastustoimintaa alle kouluikäisten lasten perheille.

Sivun alkuun

Kohtaamispaikat

Kohtaamispaikoissa tapaat muita lapsiperheitä ja saat vertaistukea muissa samanlaisessa elämäntilanteessa olevilta.

Lisätietoa kohtaamispaikoista: Kohtaamispaikat – Perheiden Nokia.

Sivun alkuun

Kuvassa lapsi on naisen sylissä ja pitää toista kätttään ilmassa, kuin lentäisi.

Tukea lapselle

Varhaiskasvatuksen tuesta  säädetään varhaiskasvatuslaissa. Lapsella on oikeus saada tukea ja ohjausta heti tuen tarpeen ilmetessä. Varhaiskasvatuksen tuki jakautuu kaikille kuuluvaan yleiseen tukeen sekä tehostettuun ja erityiseen tukeen. Tuki annetaan lapselle ensisijaisesti omassa ryhmässä pedagogisin ja erilaisin joustavin järjestelyin. Mikäli sinulla herää huoli lapsesi kehityksestä ja oppimisesta, kerro siitä ryhmän henkilökunnalle. Kanssasi keskustellaan ja sovitaan lapsellesi annettavasta tuesta ja tuen saamisen muodoista.

Esiopetuksessa lapsen kasvun ja oppimisen tuki kuuluu perusopetuslain mukaisen kasvun ja oppimisen tuen piiriin. Lain mukaan lapsella on oikeus saada riittävää tukea ja ohjausta oppimiseensa heti tuen tarpeen ilmetessä. Lapsen kasvun ja oppimisen tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Tuki annetaan lapselle ensisijaisesti omassa esiopetusryhmässä pedagogisin ja erilaisin joustavin järjestelyin.

Lasten ja nuorten puheterapia on tarkoitettu pääosin alle kouluikäisille lapsille, joiden puheen ja vuorovaikutuksen, nielemisen tai muun suun alueen motoriikan kehityksestä nousee huolta. Huoli voi nousta vanhemmilla tai lapsen muussa toimintaympäristössä kuten varhaiskasvatuksessa tai neuvolassa. Puheterapiaan ohjaudutaan yleensä neuvolan, päiväkodin, koulun tai lääkärin laatimalla lähetteellä.

Sivun alkuun

Tukea perheelle

Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä.

Nokian seurakunnan perhediakonian diakoniatyöntekijä tukee ja auttaa perhettä elämän erilaisissa kriisitilanteissa. Palvelu on tarkoitettu kaikille nokialaisille.

Kela tukee lapsiperheitä useilla etuuksilla, kuten lapsilisällä. Myös asumistukea ja toimeentulotukea haetaan Kelan kautta.

Sivun alkuun

Tukea verkosta

Neuvokas perhe tarjoaa käytännönläheisiä vinkkejä ja ideoita jokaisen perheen ruokailuun, liikkumiseen, lepoon ja perhearkeen. Tutustu Neuvokkaan perheen monipuolisiin vinkkeihin lapsiperheille!

Mieli ry:n Mielivartti-videoilta saat vinkkejä mielen hyvinvointiin arjessa.

Vanhempainnetistä löydät tietoa ja tukea lapsiperheen arkeen.

Perhepulma-chatissa voit keskustella kahden kesken Väestöliiton asiantuntijan kanssa ilman ajanvarausta, jos mieltäsi askarruttaa jokin liittyen esimerkiksi vanhemmuuteen ja lasten kasvatukseen.

Mielenterveystalon lasten osiosta löydät tietoa ja omahoito-ohjelmia.

Nokian kaupungin youtube-kanavalta löydät videosarjan kehotunnekasvatuksesta:

Sivun alkuun