Perhe Liik-Kiss

Nokian kaupungin liikuntapalvelut järjestää paikallisten toimijoiden kanssa yhteistyössä monipuolista liikuntaa perheille. Perheliikunnan edistämistä Nokialla kutsutaan nimellä: Perhe Liik-Kiss, nimi on lähtöisin hankkeesta vuodelta 2017. Lisätietoja hankkeesta löytää halutessaan youtubesta Perhe Liik-Kiss nimisen videon avulla.

Loma -aikojen toiminnot: 

Ei ajankohtaisia tapahtumia.

Kevätkausi 2024 (15.1.-5.5.2024)

Kaikki ryhmät ovat tarkoitettuja koko perheelle ja tunneilla liikutaan oman perheen kanssa yhdessä. Osallistumiselle ei ole ikärajaa. Kaikki ryhmät ovat maksuttomia eikä ennakkoilmoittautumista vaadita.

Koko perheen pallokoulu

  • Lauantaisin klo 10:30-11:30, Viholan koulu (Toukokatu 1) HUOM! Viholan koulun koko perheen palloilukoulu PERUTTU Lauantaina 6.4., päällekkäisen salivarauksen vuoksi!
  • Sunnuntaisin klo 15-17 (Huom 2h!) , Harjuniityn liikuntahalli (Lautamiehenkatu 1)

Tunnilla pelaillaan ja opetellaan välineiden käsittelytaitoja leikin lomassa.

Harjuniityn palloilukouluun voi saapua joustavasti oman aikataulun mukaan, kyseessä on kahden tunnin vuoro. Ohjauksesta vastaa Harjuniityssä FC Nokia ja Viholassa Nokian Krp.

Perhetemppu Kuperkeikka

  • Lauantaisin klo 15-17, Nokian koulu (Puutteenkuja 5)

Tunnilla pääsee temppuilemaan erilaisilla telinevoimisteluvälineillä. Paikalle voi saapua joustavasti oman aikataulun mukaan, kyseessä on kahden tunnin vuoro. Ohjauksesta vastaa Kalypso Vesitanssikoulu Oy

Perheliikunta: Vauhtia varpaisiin!

  • Keskiviikkoisin klo 17-18, Alhoniityn koulu (Nokitie 3)

Tunnilla pääsee ohjatusti liikkumaan ja leikkimään yhdessä oman aikuisen kanssa. Ohjauksesta vastaa Nokian Mammat.

HUOM! keskiviikkona 14.2. perheliikunta: vauhtia varpaisiin! – Peruttu, koulun oman salivarauksen vuoksi! 

 

Muista ottaa meidät seurantaan myös Somessa, jossa tiedotamme ajankohtaisista tapahtumista ja asioista; @Nokianliikuntapalvelut, #perheliikkiss #perheliikunta

Sivusto päivitetty 4.4.2024