MARRAS-JOULUKUU 10.11.2017

 

PRINTTI V - näyttelyssä esillä pienoisgrafiikkaa 36 eri taiteilijalta

Nokian kaupunki ja Nokian Kuvataiteilijat ry kutsuivat viidennen kerran suomalaisten kuvataideyhdistysten jäseniä osallistumaan valtakunnalliseen pienoisgrafiikan näyttelyyn. Teoksia lähetettiin laajasti eri puolilta Suomea. Nokian Taidetalolla järjestettävään näyttelyyn valittiin 70 teosta 36 eri taiteilijalta.

Näyttely avautuu torstaina 16.11. klo 10. Yleisölle avoimia avajaisia vietetään keskiviikkona 15.11. klo 17.30-19. Näyttely on osa Suomi100 -juhlavuoden ohjelmaa Nokialla.

Lue lisää

Vanhan ajan joulutunnelmaa Hinttalassa

Hinttalan kotiseututalo avaa ovensa viikonlopuiksi joulun alla. Alue on avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin 25.11.-17.12. klo 10-16. Pytingissä sijaitsevan Café Hinttalan valikoimissa on jouluherkkuja ja museolla kuulee pieniä tarinoita vanhan ajan joulusta muutamia kertoja joka viikonloppu.

Näyttelyaitoissa on käsityöläisten myyntipisteitä. Vapaita myyntipaikkoja voi tiedustella Nokian kaupungin vapaa-aikapalveluista p. 050 395 8817. Myyntipaikasta peritään pieni maksu.

Juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään

Kuluvan vuoden aikana Nokialla on juhlistettu lukuisissa tilaisuuksissa Suomen itsenäisyyden 100 - vuotisjuhlaa sekä Nokian kaupungin 80-vuotisjuhlavuotta. Teemoihin liittyvää ohjelmatarjontaa riittää aina vuoden viimeisiin päiviin saakka.

Marras-joulukuussa luvassa on mm. mielenkiintoisia yleisöluentoja, juhlakauden viettoon liittyviä lyhytkursseja ja konsertteja. Itsenäisyyden juhlavuoden vietto huipentuu eri puolilla Suomea maamme itsenäisyyspäivään. Itsenäisyyspäivää vietetään Nokialla juhlavasti kaupungin, seurakunnan ja kansalaisjärjestöjen toteuttamissa tilaisuuksissa. Nuorisovaltuusto järjestää juhlavuoden kunniaksi ensimmäistä kertaa nuorten oman itsenäisyyspäivän vastaanoton.

Lue lisää itsenäisyyspäivän ohjelmasta

Nokian kaupunkirahaston pääomaa kartutetaan edelleen lahjoituksin

Kaupunginvaltuuston juhlapäätöksellä 6.3.2017 perustetun Alfred Kordelinin säätiön Nokian kaupungin rahaston ensimmäiset apurahat tulevat hakuun tammikuussa 2018.

Rahaston varoilla tuetaan vuosittain Nokialla toteutettavia taide- ja kulttuurihankkeita, Nokiaan paikkakuntana liittyvää tieteellistä tutkimusta, kulttuurikohteisiin liittyvien selvitysten laatimista ja näiden kunnostustoimien tekemistä, sekä julkisen kaupunkitilan merkittävien taidehankintojen rahoittamista. Rahasto myöntää apurahoja ja palkintoja tieteen ja taiteen ammattilaisille.

Rahaston peruspääoma on 400 000 euroa, josta Alfred Kordelinin säätiö lahjoittaa 200 000 euroa ja Nokian kaupunki 200 000 euroa. Suomi 100 ja Nokian kaupunki 80 -juhlavuonna säätiö kaksinkertaistaa Nokian kaupunkirahaston saamat lahjoitukset 50 000 euroon saakka. Tähän mennessä yksityisiä lahjoituksia on tullut noin 15 000 euroa. Kuka tahansa voi tehdä lahjoituksen ja osallistua siten kulttuurin tukemiseen Nokialla.

Lue lisää

 

Isänpäivänä yhdessä Näpsän käsityöpajaan

Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän Juhlahumua -näyttely päättyy Taidetalolla isänpäivänä 12.11. Päivän aikana järjestetään avoimet käsityöpajat klo 11-12.30 ja 13-14.30. Pajassa voi valmistaa oman taskukaverin tai pehmoisen heijastimen. Näyttelyyn ja työpajoihin on vapaa pääsy eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

KultTourin sarjakuvapajoja nuorisotiloilla ja kirjastoissa

Pirkanmaan nuorten kulttuuriviikkojen aikana nuoret voivat osallistua erilaisiin toimintoihin kulttuurin parissa. Myös Nokialla on monenlaista ohjelmaa nuorille. Kaupungin kulttuuripalvelut järjestää Sarjakuvapaja 100 -pajoja, joissa nuoret kuvittavat oman näkemyksensä juhlivasta kotimaasta sarjakuvataiteilija Vesa Toukomaan ohjauksessa. Pajoja järjestetään marraskuun aikana nuorisotiloilla ja kirjastoissa.

Katso koko Pirkanmaan KultTour - tapahtumat

Kulttuuripolku tuo nukketeatterikiertueen päivähoidolle

Koko Teatterin "Kampelan kolme toivomusta" ja Teatteri Delfiinin "Tonttu" -varjoteatteriesitys kiertävät kaikki päiväkodit osana Nokian Kulttuuripolun sanataiteen ja kirjallisuuden teemavuotta.

Lue lisää

Tapahtumakalenterista menovinkit

Kaikki ajankohtaiset tapahtumat ja tarkemmat ohjelmatiedot uutiskirjeessä mainituista tilaisuuksista löydät Nokian kaupungin kotisivuilta tapahtumakalenterista. Tapahtumajärjestäjät voivat ilmoittaa oman tapahtumansa tiedot maksutta kalenterissa julkaistavaksi.

Siirry tapahtumakalenteriin

Uutiskirjeen tilaus

Kulttuuripalveluiden uutiskirjeessä saat tietoa Nokian ajankohtaista tapahtumista ja kulttuurikuulumisista sähköpostitse 6-8 kertaa vuodessa. Seuraava uutiskirje julkaistaan alkuvuodesta.

Voit poistua listalta tai päivittää muuttuneita yhteystietoja ilmoittamalla siitä osoitteeseen kulttuuri@nokiankaupunki.fi

Julkaisija:
Nokian kaupungin kulttuuripalvelut
Käyntiosoite:
Taidetalo, Souranderintie 7.
Postiosoite: PL 2, 37100 Nokia
p. 040 77 99 009
kulttuuri@nokiankaupunki.fi

Nokian kaupungin kulttuuripalvelut Facebookissa