Nokialaiskirjailijat

Aho, Hannu

Nokialla 23.2.1948 syntynyt, Tampereella asuva Hannu Aho aloitti kirjailijanuransa WSOY:n nuortenromaanikilpailun voittaneella teoksella Kaukana vihreä meri (1976). Seuraavana vuonna ilmestyi hänen läpimurtoromaaninsa Saara, joka näytti suuntaa Ahon tulevallekin tuotannolle; hänen karhean boheemit henkilöhahmonsa sinnittelevät yksilöllisyyden puolesta laman ja työttömyyden Suomessa.

Romaanissa Sininen talo (1985) päähenkilö on näyttelijä, ja romaanin Visto (1993) minäkertoja on kuvataiteilija. Kielen virtuoosiksi luonnehdittu Aho on kirjoittanut myös novellikokoelman Taivaan valuuttaa (1990) sekä neljä kuunnelmaa. Hänelle on myönnetty useita palkintoja, mm. Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto viisi kertaa. Romaanille Kello 4.17 (1996) myönnettiin Runeberg-palkinto. Siinä armottomaan kerrontatyyliin on sekoittunut aiempaa enemmän runollisuutta.

Lähde ja lisätietoja: http://www.tampere.fi/kirjasto/pirkanmaankirjailijat/aho.htm

Aho, Taimi

Kauniisti toimitettu, omakustanteinen runokokoelma Rakentava rakkaus (2003) on saanut paljon myönteistä palautetta. Sen kirjoittaja Taimi Aho on syntynyt Ylöjärvellä 25.4.1927 ja viettää eläkepäiviään Nokialla. Hän on kouluttautunut laborantiksi sekä työskennellyt osastonhoitajana tamperelaisissa tavarataloissa.

Kirjoittamisen lisäksi Aho on harrastanut valokuvausta, urheilua, matkustelua ja musiikkia; hän on kierrellyt laulaja-kitaristina myös ulkomailla, mm. Floridassa, josta amerikansuomalaiset veivät hänet pariksi viikoksi Kuubaan. Runoilu ja musisointi ovat kulkeneet käsi kädessä. Monissa juhlissa esiintyneeltä Aholta on usein pyydetty onnittelulauluja. Eino Leinosta pitävä runoilija tunsi henkilökohtaisesti Väinö Linnan ja Lauri Viidan.

TEKSTINÄYTE: ”Tuletko siistimään sieluni kaapin / jota aina vain pengon ja raapin? / Hyllyillä kamaa jos jonkinlaista. / Ala-arvoista aivan ja sekalaista. / Voit viskata vihaiset ankeat aikeet. / Pois hävittää hermoilut hirveät vaikeet. / Järjestä järkeni rippeet riviin. / Heittele himoni, hulluimmat haluni kiviin! / Kärsimykseni kierrä kääröihin hyllyyn alimmaiseen. / Jätä anteeksiantoni avoimeksi vierelle ymmärryksen / ylös ylimmäiseen. / Siivoa syvemmältäkin synkkyydestä. Ota selkoa: / miksi säilytän siellä elämän pelkoa?”

(Rakentava rakkaus, alku runosta ’Siivooja saa paikan!’, s. 6)

Antila, Hillevi

27.4.1926 Ylöjärvellä syntynyt ja vuodesta 1946 Nokialla asunut Hillevi Antila on julkaissut runokokoelman Kuu joen yllä (Pilot, 2004). Hänelle kertyi menestystä jo kansakoulun raittiuskilpakirjoituksissa, ja sittemmin hän on sijoittunut hyvin mm. Tampereen työväenopiston, Tampereen kaupunginkirjaston sekä Nokian Uutisten ja seurakunnan kirjoituskilpailussa. Antila on toiminut Urhatun kesäkodin emäntänä sekä useissa luottamustoimissa.

Aiemmin myös runonlausuntaa ja kuorolaulua harrastaneelle Antilalle lukeminen ja kirjoittaminen on aina ollut tärkeä henkireikä. Hän arvostaa runoilijoista mm. Eino Leinoa, Rakel Liehua ja Eeva-Liisa Mannerta sekä mainitsee Bernard Schlinkin romaanin Lukija.

TEKSTINÄYTE: ”Vasta jälkeenpäin / tajunnan virta teki koostetta; / Minuutinkin myöhäisempi ajoitus, / niin muutamaa pikaista dialogia / ei olisi ollut, muistiin nousevien / takaumien monikerroksellisuutta, / pohjalla anteeksi pyytävää minuutta. // Ja perääntymisen mahdollisuuttakaan / ei enää ollut, / elämän tarjoamasta maljasta / oli vain juotava / pisara pisaralta.”

(Kuu joen yllä, runo ’Elämän malja’, s. 101.)

Davis, Kaarina

Siuron suunnalla Hämeenkyrön Alhonlahdella asuva Kaarina Davis (s. 1970 Illinois, Yhdysvallat) on julkaissut tähän saakka kaksi omakohtaista teosta. Tieto-Finlandia –ehdokkaanakin ollut  Rankka kutsumus : Sairaanhoitajan päiväkirja (Nemo 2007) kertoi sairaanhoitajan kokemuksista, työoloista ja alan arvostuksesta Suomessa. Kirja sai paljon kiittävää palautetta ja sille myönnettiin Mielenterveysseuran tunnustuspalkinto. Davisin luovuttua sairaanhoitajan töistä ja muutettua maalle luontoyrittäjäksi hän jatkoi muistelmalinjalla teoksessa Irti oravanpyörästä (Nemo 2010); teemoina ovat mm. elämänmuutos, onnellisuus ja ekologinen elämäntapa.

Kirjoittaminen alkoi työssä koettujen epäkohtien purkamisesta päiväkirjaan.  Esikoiskirjansa ansiosta Davis sai luottamusta kirjoittajankykyihinsä. Toisesta kirjastaan hän toivoo, että siitä tulisi muillekin kuin hänelle itselleen merkittävä kirja, ja että ”se toimisi keskustelunavaajana ja herättäjänä luonnonläheisempään elämäntapaan. Voimme lisätä onnellisuuttamme ja ympäristömme hyvinvointia yllättävän pienillä muutoksilla, kun ymmärrämme elintason ja elämänlaadun eron ja katsomme ympäristöämme toisin silmin.” Kysymykseen luovan työn lähtökohdista Davis vastaa: ”Luonto. Intohimo kirjoittaa ja lukea. Toisinajattelu. Aika ja vapaus. Mielenkiintoinen elämä.” Tärkeitä lukukokemuksia ovat olleet Thoreaun Elämää metsässä, Yrjö Kokon Laulujoutsen sekä Eeva Kilven teokset.

Kustantajan esittelyt:

http://www.nemokustannus.fi/fi/kirjailijat.html?kirjailija=14

TEKSTINÄYTE: ”Tulin siihen tulokseen, että naisellisuus on käsite, joka liittyy melko kiinteästi kaupunkiin. (…) Minun takanlämmitystaidoillani piti olla vähintään kahdet villasukat päällekkäin, että tarkenin. Mitä väliä siinä vaiheessa oli, minkä väriset varpaankynteni olivat? Paitsi että ne olivat siniset, kun varpaani olivat niin jäässä. Takan sytyttäminen ja tulen ylläpitäminen kun ei käynyt niin helposti kuin olin kuvitellut. Asettelin puut hienosti, laitoin niiden alle tuohta ja paperia. Sytykkeet paloivat aina komealla roihulla ja hetken tunsin itseni osaavaksi. Tuokion päästä tuli oli sammunut ja puut vain hiukan mustuneet.” (Irti oravanpyörästä, s. 56)

Valokuva Tammi ja Marjaana Malkamäki.

Hulkko, Johanna

Johanna Hulkko (s. 1.2.1969 Oulussa) asuu viisihenkisine perheineen Nokialla. Työkseen hän kirjoittaa, toimittaa ja yrittää. Hän on opiskellut venäjän kääntämistä ja tulkkausta Tampereella ja Pietarissa.

Hulkko harrastaa lukemista, joogaa ja geokätköilyä. Hän on opiskellut kirjoittamista mm. Viita-akatemiassa, Oriveden Opiston kursseilla sekä Jyväskylän yliopistossa. Hän on Pirkkalaiskirjailijoiden hallituksen jäsen.

Hulkon esikoisromaani Säkeitä Pietarista (Tammi, 2009) kertoo rakkaudesta kirjoihin, venäläiseen runoilijaan Anna Ahmatovaan ja Pietariin.

Blogi Hulkko & Heiskanen

Ihalainen, J. K.

Siurossa asuva J. K. Ihalainen (s. 6.1.1957 Tampereella) on todellinen kirjatyöläinen: hän kirjoittaa, kustantaa, painaa ja toimii kirjojensa kirjakauppiaana omatoimisesti. Hän on myös kääntänyt runoutta, ja hänen omia runojaan on käännetty ruotsiksi ja ranskaksi. Noin kolmenkymmenen teoksen tuotannostaan Ihalainen nostaa esiin maailmanrunouden antologian Yön häntäluu (1998), jossa hänen luovan työnsä lähtökohdat -- kansojen suullisen perinteen, myyttien, syntytarinoiden ja rituaalien tutkiminen – näkyy kouriintuntuvasti.

Vuonna 2003 ilmestyi valittujen runojen kokoelma Eurooppalainen kuolemankirja; Peter Lauritsin vinkeästi kuvittama Takaperinlukua ilmestyi 2007. Tietokirjailijana Ihalainen on paneutunut mm. Mongoliaan, hampunviljelyyn, yrttiviinoihin, Arthur Rimbaudiin ja alkuperäiskansojen asumuksiin.

Lähde ja lisätietoja: http://www.tampere.fi/kirjasto/pirkanmaankirjailijat/ihalainen.htm

TEKSTINÄYTE: ”Hän on tullut karhuamaan / Nokian kirjaston myöhästymissakkoja, / ja hänellä on kädessään paperi, / joka lienee lasku. Hämmennyn / suuresti tästä kaikesta. Otan / heiltä vastaan heidän painotuotteensa, tuikkaan ulosoton ja taivaskirjeet / hellaan, laitan puuta perään, / ja väännän sätkän.”

(ote runosta ’Kolme vierasta naista’. Takaperinlukua, Palladium-kirjat 2007, s. 91.)

Joenpolvi, Martti

Käkisalmella 19.4.1936 syntynyt Martti Joenpolvi on niittänyt mainetta ja palkintoja yhtenä maamme vahvimmista novellikirjailijoista. Ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistään mainostoimittajana työskennellyt Joenpolvi aloitti kuitenkin romaaneilla. Esikoisteos Kevään kuusi päivää ilmestyi vuonna 1959. Viides teos Johanneksenleipäpuu (1967) sisältää kaksi laajaa novellia, ja siitä lähtien hän on julkaissut voittopuolisesti novellikokoelmia.

Joenpolvea luonnehditaan usein miehisen ahdistuksen ja yksinäisyyden kuvaajaksi, mutta hänen teoksistaan löytyy toki myös lakonista huumoria ja ironiaa. Myöhemmässä tuotannossa keskeiseksi teemaksi nousee vanheneminen. Joenpolvi kirjoittaa tiiviisti mutta impressionistisesti, Aleksis Kivi –palkintolautakunnan sanoin ”arjesta ohi arkisuuksien”. Pari radiokuunnelmaakin tehneen prosaistin tekstit taipuvat hyvin myös TV-draamaksi: Matti Ijäksen ohjaamat Johanneksen leipäpuu ja Pala valkoista marmoria perustuvat Joenpolven novelleihin.

Lähde ja lisätietoja: http://www.tampere.fi/kirjasto/pirkanmaankirjailijat/joenpolvi.htm

Kartesalo, Aini

Tyrväällä 30.8.1919 syntynyt Aini Kartesalo on julkaissut romaanitrilogian Sama kaiku on askelten, joka kuvaa hämäläistä maaseutua vuosina 1875-1934. Postinjakajana työskennellyt Kartesalo on sijoittunut hyvin kirjoituskilpailuissa 1980-luvulla. ”Kirjoitusharrastukseni lähti siitä kun kirjoitin satuja lapsilleni. Myöhemmin kaikenlaiset muistot alkoivat versoa novelleja, etenkin silloisten ihmisten kertomukset kovasta elämästään”, hän kertoo. Mm. Kalle Päätalo, Väinö Linna ja Laila Hietamies ovat innoittaneet häntä.

TEKSTINÄYTE: ”Isät raivasivat korpea rinnakkain, / nous kuokat ja laski voimakkaina, / oli toiveensa yksi ja sama aina. / Kivi kiveltä he etenivät rinnakkain. // - He peltonsa korpeen raivasivat, / nuo rakkaat isät Suomemme salojen, / ja he antaumuksella tekivät sen. / Tähän maahan on hikensä virrannut.”

(Sama kaiku on askelten osa III, 1990, s. 152.)

Laitinen, Vesa

25.2.1951 syntynyt paljasjalkainen nokialainen Vesa K. O. Laitinen työskentelee paperiteollisuuden palveluksessa. Lukemisesta, filosofisesta mietiskelystä ja laiskottelusta pitävä Laitinen on osallistunut useille kirjoittajakursseille ja sijoittunut kirjoituskilpailuissa. Hän on jäsenenä kirjoittajayhdistys Tammerkynä ry:n hallituksessa. Runokokoelmansa Savesta valettu elämä hän julkaisi vuonna 2004.

”Lukemisen kautta tuli sisäinen tarve kirjoittaa myös itse”, Laitinen kertoo. Lähtökohtana on pyrkiä hahmottamaan itsensä kautta ympäröivää elämää. Hengenheimolaisikseen hän nimeää mm. Eino Leinon, Timo Pusan ja Kari Levolan. Myös Pablo Neruda, Fernando Pessoa, Edgar Lee Masters sekä venäläiset klassikot ovat olleet Laitiselle tärkeitä, erityisesti Dostojevskin Muistelmia kuolleesta talosta. Lapsesta alkaen sivustakatsojaksi itsensä kokenut Laitinen ihmettelee jo koulussa esiintynyttä kyynärpäätaktiikkaa; hänelle aito rehellisyys on ainoa oikea tie.

TEKSTINÄYTE: ”Kulkea illalla kotiin / metsää mieli täynnä / vasussa makeita marjoja / kuusten latvoissa kultaa / ja polulla / lanta vielä lämmintä.”

Lindström, Marjut

Kotkassa 1945 syntynyt, vuodesta 1972 alkaen Nokialla asunut Marjut Lindström on eläkkeelle jäänyt opettaja. Lukemista, elokuvia, purjehdusta, golfia ja hiihtoa harrastava Lindström on julkaissut kirjan isästään, yhteiskunnallisesta vaikuttajasta Sulo Hostilasta. Vankisellistä vallan kahvaan (2010) kypsyi neljässä vuodessa yhtä elämäkertaa suuremmaksi sukutarinaksi. ”Aihe löysi minut, koska ulkopuoliset osoittivat mielenkiintoa isäni elämäntyötä kohtaan. Jäätyäni eläkkeelle kaipasin itsekin henkisiä haasteita, ja kirjoittaminen tuntui helpolta. Kirjoittamalla vapauduin myös menneisyyden painolastista, vaikken sitä varsinaisesti käsitellytkään. Haluan tuottaa lukijoille iloa ja myötäelämisen hetkiä. Historioitsijana haluan myös auttaa lukijoita ymmärtämään nykyisyyttä ja ihmisen muuttumattomuutta ajasta riippumatta.”

Kirjan lisäksi Lindström on tehnyt pienimuotoisia historiallisia kuvaelmia, lehtiartikkeleita, juhlapuheita ja –esitelmiä ynnä muita kirjoitelmia. ”Luen kaikenlaista kirjallisuutta mutta erityisesti historiallisia romaaneja ja muistelmia; Mika Waltari ja Väinö Linna nousevat muiden yläpuolelle. Historioitsijoista arvostan Heikki Ylikangasta ja Martti Turtolaa, jotka ovat aihevalinnoillaan ja rohkeudellaan avanneet silmiä ja murtaneet myyttejä.” Monessa paikassa, myös ulkomailla asunut Lindström ei henkisesti tunne itseään nokialaiseksi, mutta on oppinut pitämään kotikaupunkinsa luonnosta ja vehreydestä.

TEKSTINÄYTE: ”Hostilan Sulo ja Kärkkäisen Väinö istuvat reput selässä Kotkan kalasataman laiturilla. Koulupäivä on päättynyt ja nyt odotellaan tuurimoottoria, joka veisi heidät kotiin Sunilanlahden toiselle puolelle. Viereisessä laiturissa kelluvat kalastajaveneet ovat aamulla purkaneet lastinsa, mutta joissakin on vielä purjeet ylhäällä. (…) Tänään pojilla on kiire kotiin ja painiharjoituksiin, joten nyt ei ole aikaa kauppapuuhiin. Joskus on tienattu hyvinkin rahaa kaupittelemalla isompien poikien kanssa lastausporukoille limonaadia ja muita virvokkeita, kun hikiset ja janoiset työmiehet ostivat ’kaupan’ tyhjäksi. Tavara oli saatu halvalla Pyötisen ja Popinniemen osuuskaupasta Kyminlaaksosta, mutta se myytiin tietenkin paljon kallliimmalla sataman työmiehille.” (Vankisellistä vallan kahvaan –kirjan johdannosta)

Lyijynen, Reijo

Nokialla 28.12.1957 syntynyt Reijo Lyijynen on kirjoittanut viihteellisiä rikosromaaneja, joista osa sijoittuu Nokian seudulle. Esikoisromaanistaan Kuun pimeä puoli (2002) lähtien hän on julkaissut teoksensa itse kustantajanimellä Kirjaviihde. Väkivallan ja seksin ryydittämiä romaaneja on ilmestynyt kirja vuodessa –tahtiin; vuonna 2006 Lyijynen poikkesi lyhyempään muotoon novellikokoelmallaan Merkillisiä juttuja. Arvostelut ovat todenneet, että kirjoissa on lennokasta juonenkehittelyä, vaikka ne kielellisesti jättäisivätkin toivomisen varaa. Kirjoittamisen ohella Lyijynen harrastaa musiikkia; hän soittaa sähköbassoa.

Mäkinen, Pia

Tietokirjailija Pia Mäkinen on kotoisin Hämeenkyröstä, mutta asunut Nokialla jo 11 vuotta. Hän sanoo rakastavansa Nokiaa!

Alunperin sisätauti-kirurgisen sairaanhoitajan ammatissa toiminut kolmen lapsen äiti aloitti tietokirjailijan uransa v. 2003 julkaistulla kirjalla Ollaanko kirkkistä? : pelejä ja leikkejä koululaisille.

Pia kirjoittaa toiveiden ja omien kokemuksieni perusteella. Hän haluaa helpottaa kaikkien lasten- ja aikuisten juhlia järjestävien työtä ja kiirettä.

Portin, Petter

Nokialla varttunut Petter Portin (s. 12.12.1940) on perinnöllisyystieteen emeritusprofessori Turun yliopistossa. Hän on mittavan tieteellisen julkaisutoiminnan ohella omakustantanut myös kaunokirjallista tekstiä, tuntien voimakasta kutsumusta molempiin. Runo- ja mietekokoelmia on ilmestynyt kuusi vuosien 1992 ja 2002 välillä. Tärkeimmälle sijalle tuotannossaan hän nostaa kuitenkin Biologian sanakirjan, jonka työryhmä sai Valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 2002. Luonnosta myös runouteen innoituksensa saava Portin ihailee Eeva-Liisa Manneria, Edith Södergrania ja Pentti Saarikoskea.

TEKSTINÄYTE: ”Mitä lähempää katsoo, / sitä tarkemmin näkee, / mutta ilman Kaukametsän / sinistä perspektiiviä.”

(Musta timantti, 2001, s. 38.)

Reinikainen, Satu

Jämsänkoskella syntynyt Satu Reinikainen on asunut v. 2005 lähtien perheineen Nokialla.

Satu kirjoittaa lastenkirjoja ja hänen mielestä tarinoiden kertominen ja kirjoittaminen on hauskaa. Satu kirjoittaa pitkiä ja lyhyitä tarinoita. Hauskoja, hassuja, iloisia, surullisia ja välillä jännittäviäkin. Ensimmäinen tarina, josta tuli ihan oikea kirja on Tiipatta, Jaakon kaveri. Kirja ilmestyi Mäkelän kustantamana syksyllä 2004. Se on kertomus Jaakko pojasta ja Jaakon mielikuvituskaverista Tiipatasta, joka on Jaakon paras ystävä. Ongelma on, että äiti ja isä eivät näe Tiipattaa ja unohtavat välillä koko kaverin olemassaolon. Tiipatta ja Jaakko kokevat monenlaisia seikkailuja, jotka jatkuvat kirjoissa Tiipatta ja reppuretki (Mäkelä, 2005) sekä Tiipatta ja Herneprinsessa (Mäkelä, 2006). Tiipatta kirjat on kuvittanut Martti Sirola.

Ulkomailla asumisen, sinne lähtemisen sekä Suomeen palaamisen tunnelmista on syntynyt tarinakirja Veikko-vaarin antiloopit (Kansanvalistusseura, 2005). Veikko-vaarin antiloopit kertoo lasten omista tuntemuksista ja kokemuksista. Kirjaa ovat olleet Sadun kanssa tekemässä Minna Inovaara ja Ilona Tikka. Kirjan on kuvittanut Jenni Noponen.

Satu Reinikaisen Kotisivut.

Riekkola, Pentti

Penttilän saunassa keskellä Nokiaa (entisessä Pohjois-Pirkkalassa) 2.2.1927 syntynyt Pentti Riekkola on julkaissut omakustanteina useita kokoelmia runoja, pakinoita ja mietteitä nimimerkillä Petri Rietu. Kirvesmiehenä ja muurarina työskennellyt Riekkola on harrastanut kirjoittamisen lisäksi yhdistystoimintaa sekä nuorempana urheilua.

Pöytälaatikkoon on kertynyt tekstiä paljon enemmänkin kuin mitä voi julkaista; lähtökohtana ovat elämänkokemukset ja tarve jättää jälkipolville myönteinen muisto itsestään. Tärkeimpinä teksteinään Riekkola pitää runoja sekä vielä julkaisemattomia muistelmia elämän varrelta.

TEKSTINÄYTE: ”Rakkaus luontoon voi tehdä ihmisestä runoilijan, tai sen ystävän.

Kosketuksen tuuleen, luonnon hajuihin ja niiden ainutlaatuisiin näkymiin”

(Mietteitä ja aforismeja elämän varrelta II, 2002, s. 25.)

Ruokola, Eero

Nokialaisen Eero Ruokolan (s. 21.4.1930) omakustanteinen runokokoelma Ohikulkija ilmestyi vuonna 2005. Teknikkona ja työnjohtajana toiminut Ruokola pitää kirjoittamista mielenkiintoisena harrastuksena, joka kehittää ihmistä monin tavoin. Runojen aiheet tulevat elämänkokemuksista, työstä ja luonnosta. Mielirunoilijoikseen Ruokola mainitsee Eino Leinon, Alpo Noposen ja V. A. Koskenniemen.

TEKSTINÄYTE: ”Ohikulkija pysähtyy, Hymyää. / Veitikka silmäkulmissa leikkii / tuuheain kulmain alla. / Tuttu ääni kysyy – Etkö muista, nuoruuden ystävää? / Silloin muistan. / Vuosikymmenten hämy häipyy pois / ja kaikki on kuin ennenkin. / Nyt jatkamme yhdessä matkaa hymyillen / sinä ja minä, nuoruuden ystävät.”

(Ohikulkija, s. 15.)

Rusko, Jussi

Nokialainen Jussi Rusko on syntynyt Tampereella 25.2.1944. Veturiasentajana työskennellyt Rusko on ollut freelance-toimittaja vuodesta 1967 sekä kuulunut Pirkkalaiskirjailijoiden johtokuntaan vuoteen 2005 asti. Omat teokset ovat pääasiassa runokokoelmia, joista ensimmäinen on Jokunen suudelma ja tarttuva nauru (1992) sekä viimeisin Tinnitusta, tykytystä ja muita nyrjähdyksiä (2006). Yhteistyönä Erkki Auran kanssa on syntynyt kolme näytelmää. ”En voi kuvitella tilannetta, että en kirjoittaisi mitään. Se on elämän pieniä nautintoja ja samalla suuria nautintoja”, hän kertoo.

Lähde ja lisätietoja: http://www.tampere.fi/kirjasto/pirkanmaankirjailijat/rusko.htm

TEKSTINÄYTE: ”Lumet kasaantuvat kuin eletty elämä. / Lapset virnistelevät, kevät urputtaa. / Olen siisti hiljainen oppilas, / leimanlyöjä, kättenpäälle panija, // jonka lapsellisilla uskomuksilla / pyyhitään taulu puhtaaksi. // Minä ajattelen puhtaita ajatuksia / puhtaassa valossa.”

(Pirssi taivaaseen, Palladium-kirjat 2002, s. 45.)

Räikkönen, Erkki

Pieksämäellä 11.1.1941 syntyneen Erkki Räikkösen pääteos on romaanitrilogia Punainen harju (1975, 1977, 1979). Se kuvaa asiantuntevasti Nokian työväen vaiheita aina 1860-luvulta viime sotiin asti. Räikkönen tutustui ennen kirjailijanuraansa monenlaisiin ammatteihin; hän työskenteli mm. varastomiehenä, myllärinä, myyjänä ja merimiehenä.

Esikoisteos Jämä (1969) palkittiin Pirkanmaan nuorisoromaanikilpailussa kilpailun ulkopuolella, sillä sitä pidettiin pikemminkin aikuisten romaanina. Toinen romaani, nuorista ihmisistä ja avioliitosta kertova Rumba (1970) puolestaan voitti Weilin+Göösin kirjailijapalkinnon. Vuonna 1983 ilmestynyt viimeinen romaani Juhani Väkevä kuvaa aviokriisiä ja ammattiyhdistystoimintaa 1970-luvulla. Erkki Räikkönen kuoli Nokialla 12.5.2001.

Tähtinen, Tero

Nokialla 11. 12. 1978 syntynyt Tero Tähtinen on julkaissut esikoisteoksenaan esseekokoelman Aurinko laskee Aleksandriassa (Savukeidas 2009). Hyvät arviot saanut teos käsittelee mm. vaellusta, askeesia, undergroundlyriikkaa ja buddhalaisuutta. Edellisvuonna Tähtinen valmistui maisteriksi Tampereen yliopistosta pääaineenaan Suomen kirjallisuus. Nykyisin hän pääasiassa kirjoittaa ja kääntää, vaikkei vielä pidäkään niitä ammattina.

Kirjoittamisen Tähtinen aloitti ”aika nuorena. Olin yläasteikäisenä mukana bändihommissa ja väänsin pateettis-puberteettisia sanoituksia. Lukiossa törmäsin Dostojevskiin ja… siitä se kai lähti.” Luovan työn lähtökohdikseen hän tunnustaa luonnon ja hiljaisuuden. Hengenheimolaisia on löytynyt laaja-alaisesti Buddhasta H. D. Thoreau’hun, Douglas Couplandista Nanao Sakakiin; Suomesta mm. Paavolainen, Saarikoski, Manner, Pentti Linkola (”silloin kun on tolkuissaan”) sekä esseissäkin käsitelty nokialaisrunoilija J. K. Ihalainen.

Tähtinen mieltää itsensä mieluummin maailmankansalaiseksi kuin pirkanmaalaiseksi, ”mutta aina on kiva tulla reissuiltaan kotiinkin”. Kirjallisuuden ja matkailun lisäksi hän pitää vihreästä teestä, hatha-joogasta, zen-meditaatiosta ja luontopatikoinnista.

Lisätietoja kustantajan sivuilta: http://www.savukeidas.com/aleksandria

TEKSTINÄYTE: ”Istun rantakahvilassa ja katselen avoimien ikkunaluukkujen läpi ulos. Kaikki mitä näen – tuo tuulessa nyökkäilevä palmu, tuo merenpoukama, tuo raajarikkoinen nenäliinakauppias, tuo kolmijalkainen tuoli, tuo kohtaloaan keskellä jalkakäytävää uhmaava torakka – on kytketty maailman järjestelmiin ja siten yhteydessä toisiinsa. Kaikki maailmassa on yhtä ja universaalia verkostoa eikä mikään siinä koskaan ala eikä mikään siinä koskaan pääty. Esineet ja asiat ovat vain tajunnallinen illuusio. (…) Tänään on korkea päivä, hidas ja hiljainen, tänään en tee mitään erityistä. Aamulla kävin lyhyellä kävellä jossakin, haahuilin sinne tänne kaupungin varjoisilla pikkukujilla, en tullut minnekään. Annoin kadunkulmien notkua minussa. Sitten oikaisin jonkin puiston läpi, tulin rautatieasemalle ja se on minulle aina juhlahetki. Lopulta ostin kartan ja tajusin olevani eksyksissä. Nyt tiedän ainakin, minne en ole menossa.” (Aurinko laskee Aleksandriassa)

Valkama, Marja

Marja Valkama asuu Nokian Siurossa, Siuronkalliolla. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja.

Ideat kirjoihin syntyvät oikeasta elämästä ja oikeista ihmisistä. Marjan mielestä mikään ei ole niin kummallista kuin oikea elämä. Ei mikään kirja tai leffa pysty kuin vaivoin jäljittelemään elämän omituisuutta. Marja kertoo, että hänellä on aina kirja suunnitteilla. Nimenomaan se kirja, joka saa vedet silmiin naurusta ja kenties itkustakin.

Kirjailijantyössään hän haluaa osata naurattaa muita ihmisiä. "On ällistyttävän vaikeaa osata naurattaa. Helpompaa on kuvailla jonkun joutuminen liikenneonnettomuuteen kuin se miten järjettömän hauskaa kuutosluokkalaisilla oli koulun discossa".

Marja Valkaman kirjassa Minä ja mun kaveri (2004) kerrotaan kahdesta kaveruksesta, Henristä ja Jerkusta. Ja vähän myös heidän isistään. Pojat asuvat samassa talossa ja pelaavat tietokonepelejä yhdessä. Eräänä päivänä tapahtuu onnettomuus.

Westergård, Raija

Kiikoisissa 20.9.1955 syntynyt Raija Westergård työskentelee vanhustyössä sekä sivutoimisena kirjailija-kustantaja-toimittajana. Hän on julkaissut neljä teosta, joissa kaikissa on (lähi)historiallinen perspektiivi. Vuonna 2003 ilmestyi Punaiset naiset ja muita tarinoita vallankumouksen Suomesta, joka palkittiin vuoden kiikoislaisena kulttuuritekona. Seuraavan vuoden Pyynikin pihalinnut sisälsi sekä esseitä että novelleja; kolmas teos Jälkeen kahdeksantoista on jälleen novellikokoelma.

2007 Westergård julkaisi oman kustantamonsa Finkerporin kautta romaanin Maria, jota hän pitää tärkeimpänä teoksenaan. Hän kertoo siinä ”tositarinan, jota en dokumenttien puutteessa voinut kirjoittaa toisin. Kansalaissodan naissotilaat ovat tabu, johon ei juuri ole koskettu. Teos on tärkeä minulle myös siksi, että isoäitini serkku oli naissotilas ja kuoli ’keuhkotautiin’ Hämeenlinnan vankileirillä.”

Kirjoittamisen pariin Westergårdin innoitti nippu isoäidille lähetettyjä kirjeitä. ”Niistä avautui minulle uusi maailma, ja aloin tutkia mm. siirtolaisuutta ja kylätappelukulttuuria tarkemmin. Tuskin koskaan kyllästyn menneisyyden tarinoihin, koska sieltä löytyy aina ’uusia’ aineiksia. Toki katselen myös nykypäivää, mutta vetäytyminen omaan sisäiseen maailmaan on kuitenkin yksi luovan työn peruspilari.”

Westergårdille tärkeitä kirjailijoita ovat mm. Väinö Linna, venäläisklassikot Tsehov, Dostojevski, Pasternak ja Tolstoi, ranskalaiset Charles Baudelaire ja Marcel Proust, sekä tietysti hämeenkyröläinen F. E. Sillanpää, jonka nimikkoseuran johtokuntaan Westergård kuuluu. Kirjallisuuden lisäksi hän harrastaa puhallinmusiikkia, mietiskelyä ja luonnossa lenkkeilyä.

Kirjailijan kotisivut: www.raijawestergard.suntuubi.com/

TEKSTINÄYTE: ”- Äiti ammuttiin kuin eläin, vanhus sanoo äkkiä tasaisella, rauhallisella, jopa ilmeettömällä äänellä ja kääntyy vaivalloisesti pyörätuolissaan katsomaan minua kiinteästi suoraan silmiin. Tummat silmät porautuvat tietoisuuteeni kuin takan mustat kekäleet talvi-iltana, hiljalleen hiipuvan hiilloksen jälkeen. (…) Marian tummassa katseessa on jotain selittämätöntä, suurta, pysäyttävää. Syytöstäkö?

Ei. Marian olemuksessa ei ole syytöstä. Miksi olisi? Hän ikään kuin vain toteaa tuon kaukaisen tapahtuman, jonka yksityiskohdat hän on halunnut unohtaa ajat sitten, vain unohtaa, koska niin on ollut parempi. Kuulemma. Niin on ollut maan tapa kautta historian.”

(Maria, s. 16. Kustannus Finkerpori 2007)