Kaukopalvelu
Kaukolainaksi voi tilata sellaista aineistoa, joka ei kuulu Nokian kaupunginkirjaston omiin eikä PIKI-yhteisjärjestelmän muiden kirjastojen kokoelmiin.
Tarkista Piki-verkkokirjastosta löytyykö haluamaasi aineistoa Piki-kirjastoista.
Lainaksi pyydettävä aineisto voi olla kirjoja, mikrojäljenteitä, kuva- ja äänitallenteita, nuotteja, tai paperikopioita jne.
Hinnat
Varauksen hinta on 4,00 euroa ja sen lisäksi peritään lainan antaneen kirjaston määräämät muut maksut, esimerkiksi yliopisto-, amk- ja erikoiskirjastot laskuttavat noin 7-10 euroa lainalta. Tehdessään kaukolainapyynnön asiakas sitoutuu maksamaan kaukolainan kulut.
Laina-ajat
Kaukolainoissa noudatetaan lähettävän kirjaston antamia laina-aikoja ja muita ehtoja. Lainattavaa materiaalia ei välttämättä anneta kotilainaksi vaan siihen on tutustuttava kirjastossa.
Kaukolainan toimitusaika
Keskimäärin kaukolainojen toimitusaika on kaksi viikkoa, mutta joskus suosittua tai harvinaista aineistoa voi joutua odottamaan pidemmänkin aikaa.
Kaukolainatilauksen tekeminen
Kaukolainan voi tilata täyttämällä Kaukolainapyyntö-lomakkeen, jonka saa kirjastosta. Voit myös tehdä kaukolainatilauksen verkossa täyttämällä verkkolomakkeen Kaukopalvelulomake asiakkaille. Kaukolainapyyntö on sitova ja tilauksen tehdessään asiakas sitoutuu maksamaan kaukolainasta aiheutuvat kulut.
Lisätietoja kirjaston kaukopalveluasioista numerosta 050 395 8701 / Arja Kangaspunta tai kaukopalvelut@nokiankaupunki.fi