Haja-asutusalueen jätevesiasiat
Vuonna 2004 tuli voimaan asetus 542/2003 talousjätevesien käsittelystä viemäriverkon ulkopuolisilla alueilla.
Asetus on nyt korvattu ympäristönsuojelulain muutoksella (196/2011, voimaan 9.3.2011) sekä uudella valtioneuvoston asetuksella (209/2011, voimaan 15.3.2011).
Uuden asetuksen vähimmäisvaatimukset kiinteistökohtaisten talousvesien käsittelylle on asetettu vuoden 2004 asetuksessa mainittujen ns. lievempien vaatimusten tasolle. Määräykset koskevat uudisrakentajia heti ja vanhojen kiinteistöjen omistajilla on mahdollisuus täyttää vaatimukset viiden vuoden siirtymäaikana (15.3.2016 mennessä).
Asetuksessa mainittuja jätevesien käsittelyn vähimmäisvaatimuksia ei sovelleta sellaisen kiinteistön olemassa olevaan käyttökuntoiseen jätevesijärjestelmään, jonka kiinteistöllä vakituisesti asuva haltija tai haltijat ovat lain voimaan tullessa (9.3.2011) täyttäneet 68 vuotta. Poikkeus ei koske loma-asuntoja!
Jätevesien käsittely osaksi rakennuslupaa
Rakennuslupa- tai toimenpidelupahakemukseen tulee liittää jätevesien käsittelyjärjestelmän rakentamistapaselostus-lomake sekä suunnitelma jätevesijärjestelmän rakentamiseksi.
Suunnitelmassa on esitettävä jätevesijärjestelmän rakenne, toimintaperiaate sekä luotettava arvio käsittelytuloksesta ja jätevesien ympäristökuormituksesta. Suunnitelman on oltava riittävän yksityiskohtainen ja sen tulee perustua riittäviin maastomittauksiin ja maaperätutkimuksiin sekä ympäristö-, kaivo- ja pohjavesitietoihin. Jätevesijärjestelmä tulee mitoittaa syntyvien jätevesien määrän, laadun ja kuormitusvaihtelujen mukaan siten, että se täyttää asetetut vaatimukset elinkaarensa kaikissa todennäköisissä käyttötilanteissa.
Tämän sivun vasemmassa laidassa on linkki, josta löydät jätevesijärjestelmää koskevan suunnitelman sisältövaatimukset.
Selvitys vanhoista jätevesijärjestelmistä
Jätevesijärjestelmästä on oltava selvitys, jonka perusteella on mahdollista arvioida jätevesistä ympäristöön aiheutuva kuormitus. Selvitys on laadittava myös silloin, kun jätevedet voidaan ympäristönsuojelulain 27b §:n 2 momentin nojalla johtaa puhdistamatta maahan.
Selvityksessä on esitettävä kuvaus kiinteistön jätevesiratkaisusta sekä perusteltu arvio jätevesien aiheuttamasta ympäristökuormituksesta ja asetuksen mukaisten käsittelyvaatimusten täyttymisestä. Selvityksen liitteenä on oltava asemapiirros järjestelmän sijainnista ja jätevesien purkupaikasta. Lisäksi selvityksessä on esitettävä jätevesijärjestelmän käytön, hoidon, huollon ja valvonnan kannalta tarpeelliset tiedot. Selvitys on säilytettävä kiinteistöllä ja se on tarvittaessa esitettävä valvontaviranomaiselle.
Lisätietoja jätevesiasetuksesta ja sen vaatimista toimenpiteistä saat ympäristönsuojeluyksiköstä. Rakennuslupa- ja muita lomakkeita saat rakennusvalvontatoimistosta, Harjukatu 21, Nokia.
Lisätietoja kiinteistökohtaisesta jätevesihuollosta saat myös mm. näiltä sivustoilta:
Suomen ympäristökeskuksen jätevesisivut
Suomen vesiensuojeluyhdistysten liiton jätevesisivut