Kuljetuspalvelut

Kuljetuspalvelu on tarkoitettu vaikeavammaiselle henkilölle, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessaan ja joka ei vammansa tai pitkäaikaisen sairautensa vuoksi kykene käyttämään julkisia kulkuneuvoja ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Kuljetuspalvelua myönnetään enintään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa asiointiin ja virkistykseen. Asiointimatkojen lisäksi voi saada välttämättömät työ- ja opiskelumatkat. Kuljetuspalvelua voi käyttää Nokian kaupungissa ja lähikuntiin suuntautuvilla matkoilla.

Nokia on tehnyt sopimuksen Tampereen Logistiikan kanssa kuljetuspalveludien järjestämisestä. Kuljetustenohjauskeskus (Kuohke yhdistelee mahdollisuuksien mukaan samaan aikaan samaan suuntaan kulkevien henkilöiden kuljetuspalvelumatkoja.

Kuljetuspalvelua haetaan kuljetuspalvelulomakkeella vammaispalvelusta. Hakemuksen voi tulostaa vammaispalvelun sivulta (Vammaispalvelulain mukaiset palvelut) tai hakemus voidaan postittaa pyydettäessä.

Lisätietoja antavat vammaispalvelun työntekijät. Yhteystiedot vammaispalvelun etusivulla.