Varhainen ja erityinen tuki
Jokaiselle päivähoidossa olevalle lapselle tehdään varhaiskasvatussuunnitelma, Vasu. Tähän suunnitelmaan kirjataan vanhempien, kasvatushenkilöstön ja tarvittaessa muiden yhteistyötahojen kanssa yksilölliset tavoitteet ja menetelmät. Näiden avulla lapsen kasvua ja kehitystä voidaan tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Lapsi voi tarvita tukea fyysisen, tiedollisen, taidollisen, tunne-elämän tai sosiaalisen kehityksen osa-alueilla eri pituisia aikoja. Tuen tarve voi syntyä myös tilanteessa, jossa lapsen kasvuolot vaarantuvat tai eivät turvaa hänen terveyttään tai kehitystään.
Lapsen tarvitsema erityinen hoito, kasvatus ja opetus järjestetään mahdollisimman pitkään lapsen omassa päivähoidossa. Kuntouttavan varhaiskasvatuksen tukitoimina lapsen ympäristöä ja kasvatustoimintaa arvioidaan ja muokataan lapsen tarpeiden mukaisesti.
Konsultoivat varhaiskasvatuksen erityisopettajat
Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja eli konsu on osa varhaiskasvatushenkilöstöä. Hän työskentelee yhdessä lapsen, vanhempien, henkilökunnan ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Hän on mukana arvioitaessa ja suunniteltaessa lapsiryhmän toimintaa ja lapsen tarvitsemia tukitoimia.
Integroidut erityisryhmät
Integroidussa erityisryhmässä on 12 lasta. Kasvatustiimiin kuuluvat erityislastentarhanopettaja, lastentarhanopettaja, lastenhoitaja ja ryhmäohjaaja.
Alhoniityn päiväkoti Laajanojankatu 30 p. 044 906 1200
Keskustan päiväkoti Latomäentie 1 p. 044 906 1249
Koskenmäen päiväkoti Ruskeepäänkatu 5 p. 050 395 6183
Lähdekorven päiväkoti Mukaniityntie 25 p. 050 395 6403
Menkalan päiväkoti Lähteensivuntie 2 p. 044 906 1253
Arviointimenetelmät
HALI 3-vuotiaille
KEHU 5-vuotiaille
TSEMPPI esikoululaisille