Nokialla on mahdollisuus valita vuosiluokkien 3.-6. ajaksi musiikin tehostettua opetusta, jota järjestetään Kankaantaan koulussa. Musiikkiluokille valitaan oppilaat kokeen perusteella.
Perusopetus on erillisistä kouluista huolimatta Nokialla yhtenäisen opetussuunnitelman kautta esiopetuksesta alkuopetuksen ja alakoulun luokkien kautta yläkouluun etenevä yhtenäinen opetussuunnitelmallinen kokonaisuus, jonka tarkoitus on tukea oppilaan kasvua ja oppimista.
Koulussa opettaja noudattaa opetussuunnitelmaa valiten sopivat opetusmenetelmät ja työtavat. Koulun tilat ja luokan oppilasmäärä vaikuttavat opetuksen suunnitteluun ja toteutukseen, joka koululla laaditaan ja kirjataan rehtorin johdolla lautakunnan hyväksymään koulun vuosisuunnitelmaan, johon sisältyvät mm. oppilaiden, ryhmien ja opettajien työjärjestykset.
Suurille ryhmille voidaan koulussa osoittaa ns. jakotunteja, eli ryhmä voidaan jakaa pienenpiin osiin. Opetuksen tukena voi luokassa olla myös koulunkäyntiavustaja. Oppituntien järjestys ja kestot voivat vaihdella. Opettaja huolehtii siitä kouluvuoden aikana, että oppiaineita opetetaan riittävä määrä.
Nokialaisissa kouluissa opetusta annetaan vuosiluokkien 1.-2. oppilaille 20–21 viikkotuntia, luokkien 3.-4. oppilaille 24–25 ja luokkien 5.-6. oppilaille 25–26 tuntia.
KOULUJEN YHTEYSTIEDOT
(hlökunnan sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi)
Alhoniityn koulu (luokat 1-6)
Nokitie 3
37100 NOKIA
http://www.peda.net/veraja/nokia/alhoniitty
Rehtori:
Tauno Springare
(03)3118 8422
Kanslia:
(03)3118 8424
Opettajainhuone:
(03)3118 8423
Kankaantaan koulu (luokat 1-6)
Ilkantie 6
37100 NOKIA
http://www.peda.net/veraja/nokia/kankaantaka/
Rehtori:
Marja Äijälä
(03)3118 8427
Kanslia:
(03)3118 8428
Opettajainhuone:
(03)3118 8429
Koskenmäen koulu (luokat 1-6)
Ketolanmäenkatu 2
37120 NOKIA
http://www.peda.net/veraja/nokia/koskenmki
Rehtori:
Anna-Maija Hakuni-Luoma
(03)3118 8433
Kanslia:
(03)3118 8434
Opettajainhuone:
(03)3118 8435
Linnavuoren koulu (luokat 1-6)
Linnavuorentie17
37240 LINNAVUORI
http://www.koulut.nokiankaupunki.fi/lvaa/
Rehtori:
Kalle Rautama
(03)3118 8181
Kanslia:
(03)3118 8428
Opettajainhuone:
(03)3118 8182
Lähdekorven koulu (luokat esi1-9)
Hirsimäenkatu 30
37100 NOKIA
http://www.koulut.nokiankaupunki.fi/lkko/
Rehtori:
Raija Ranta
(03)3118 8439
Kanslia:
(03)3118 8442
Opettajainhuoneet:
(03)3118 8387, 050 3958 784
050 3956 420 (Pikkukoulu, uudisrakennus)
(03)3118 8349, (03)3118 8689 (Alhoniityn toimipiste)
044 9061209, 044 9061210, 050 3956437 (Sairaalakoulu)
Myllyhaan koulu (luokat 1-6)
Hirsimäenkatu 30
37100 NOKIA
http://www.peda.net/veraja/nokia/myllyhakaRehtori:
Jorma Lehto
(03)3118 8440
Kanslia:
(03)3118 8442
Opettajainhuone:
(03)3118 8441
Nokian koulu (luokat 1-6)
Koskenmäenkatu 6
37100 NOKIA
http://www.peda.net/veraja/nokia/nokia
Rehtori:
Jaana Rautniemi
(03)3118 8445
Kanslia:
(03)3118 8442
Opettajainhuone:
(03)3118 6099, (03)3118 6100
Siuron koulu (luokat 1-6)
Kuljuntie 34
37200 SIURO
http://www.koulut.nokiankaupunki.fi/siaa/
Rehtori:
Maarit Sainio
(03)3118 8007
Kanslia:
(03)3118 8175
Opettajainhuone:
(03)3118 8176
Taivalkunnan koulu (luokat 1-6)
Taivalkunnantie 575
37120 NOKIA
http://www.koulut.nokiankaupunki.fi/tkaa/
Rehtori:
Kari Haikonen
(03)3118 8997
Kanslia:
(03)3118 8997
Opettajainhuone:
(03)3118 6025
Tottijärven koulu
Pajulahdentie 17
37310 TOTTIJÄRVI
http://www.peda.net/veraja/nokia/tottijarvi
Rehtori:
Tapani Raitanen
(03)3118 8950
Kanslia:
(03)3118 8434
Opettajainhuone:
(03)3118 6097
(03)3118 6098
Tervasuon koulu (luokat 1-2)
Tervasuontie 5
37120 NOKIA
http://tervasuonpaivakoti.nettisivut.fi/koulu/
Rehtori:
Pirkko-Liisa Mäkelä
(03)3118 6045
Opettajat:
(03)3118 8976
Vahalahden koulu
Sarkolantie 476
37180 SARKOLA
http://www.peda.net/veraja/nokia/vahalahti
Rehtori:
Anu Leppiniemi
(03)3118 8914
Opettajainhuone / kanslia
(03)3118 6070
Viholan koulu (luokat 1-6)
Toukokatu 1
37120 NOKIA
http://www.peda.net/veraja/nokia/vihola
Rehtori:
Kirsti Silvennoinen
(03)31188474
Kanslia:
(03)31188476
Opettajainhuone:
(03)31188475