Tapsan Tahdit

25. Tapsan Tahdit vietettiin aurinkoisissa merkeissä

28.-31.7.2011 Nokialla järjestetty kevyen musiikin tapahtuma Tapsan Tahdit vietettiin aurinkoisissa merkeissä. Uudistunut tapahtuma keräsi neljän päivän aikana yhteensä yli 6000 kävijää ja uudet tapahtumapaikat otettiin hyvin vastaan. Tänä vuonna Tapsan Tahtien ohjelmistossa korostettiin jälleen tapahtuman alkuperäistä teemaa, Tapio Rautavaaraa, mikä keräsi paljon kiitosta. Rautavaaraa kuultiin tapahtumassa esiintyvien artistien tulkitsemana ja erityisesti Leena Rautavaaran johtama yhteislaulutilaisuus veti tapahtuman päiväohjelmassa perjantaina paikalle yleisöä yli odotusten.

Tapahtuma käynnistyi torstaina avajaisilla ja Iskelmä Finlandia -gaalalla, jossa juhlallisissa tunnelmissa Iskelmä Finlandialla palkittiin Pepe Willberg. Aikaisemmin Nokian jäähallissa järjestetty gaala vietiin tänä vuonna vanhaan Kuorimon tehdasrakennukseen, joka sai hyvää palautetta juhlavasta tunnelmastaan. Avajaisissa Tahtirannassa esiintyivät Heli Kajo, Riki Sorsa ja Kaija Koo. Avajaiset ja Iskelmä Finlandia -gaala keräsivät torstaina yhteensä 2200 kävijää. 
 
Perjantaina koko tapahtuman suurimman yleisön keräsi odotetusti Yö, jota ennen Tahtirannan lavalla nähtiin Mustat Enkelit ja Veeti. Kuorimon Jameissa lavalle nousivat Danny ja Anna Eriksson. Myös perjantaina tapahtumassa oli yhteensä 2200 kävijää.
 
Lauantaina ohjelmaa oli ainoastaan Tahtirannassa. Samuli Putro, Irina ja yleisöä tanssiin villinnyt Riku Niemi Orchestra & Jorma Kääriäinen keräsivät suunnilleen tuhatpäisen yleisön.
 
Tapahtuman päätöskonsertti Tahtirannassa sunnuntaina 31.7  tarjosi ohjelmaa koko perheelle. Aurinkoinen ilma ja piknik-niitty houkuttelivat paikalle noin 900 kävijää. Puhuva Kone ja Fintelligens villitsivät vauvasta vaariin. Myös bmx-pyöränäytökset, sirkuskoulu, pomppulinna ja erilaiset pelit innostivat pikkuväkeä.
 
Nokian kaupunki on järjestänyt Tapsan Tahteja vuodesta 1987. Vuoden 2011 tapahtuman tuotantovastuun kantaa tapahtumatoimisto Finland Events Oy.
 
 

Ajankohtaista

Iskelmä Finlandia 2011 –voittaja on Pepe Willberg (28.7.2011)

Tämän vuoden Iskelmä Finlandia –voittaja on Pepe Willberg. Tänään Nokialla Tapsan Tahdeilla järjestetyssä gaalassa palkinnosta kisasivat voittajan lisäksi ehdokkaat Danny, Mariska, Markku Aro ja Meiju Suvas.

Tapsan Tahdit käynnistyvät torstaina 28.7. avajaisilla (27.7.2011)

Nokialla 28.-31.7. järjestettävä kevyen musiikin tapahtuma Tapsan Tahdit käynnistyy torstaina 28.7.

Tapsan Tahdit jatkaa uudistuksia: Iskelmä Finlandia -gaala siirtyy tunnelmalliselle kuorimolle (1.6.2011)

Nokialla heinäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävä kevyen musiikin tapahtuma Tapsan Tahdit jatkaa uudistuksia. Jäähallilla aiemmin järjestetyt Iskelmä Finlandia -gaala ja perjantain Jamit saavat historiallisen arvokkaat puitteet, kun tilaisuudet siirtyvät Nokian Kuorimolle.