Nokian kaupunki jakaa kuntalaisille koirankakkaroskis.fi-tarroja

28.3.2012



Koirankakkaroskis.fi-tarra roskiksen kyljessä kertoo siitä, että kyseiseen roskikseen voi laittaa käytetyn ja suljetun koirankakkapussin.

Nokian kaupunki on painattanut kuntalaisten käyttöön koirankakkaroskis.fi-kampanjatarroja. Omakotitalon jäteastiaan liimattava tarra on merkki koiranulkoiluttajalle, että kyseiseen roskikseen saa tiputtaa siististi pussitettuna koiranjätöksiä. Näin voi madaltaa lemmikkiensä ulkoiluttajien kynnystä kerätä koiriensa läjät ja toimittaa ne roskikseen. Yksityisten roskisten avulla koiranulkoiluttajan ei tarvitse kävellä pitkiä matkoja jätöspussi mukanaan, joten sekin helpottaa jätösten keräämistä.

Järjestyslain mukaan koiran ulkoiluttajan on huolehdittava siitä, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetulla alueella. Hoidettuja alueita lain mukaan ovat esimerkiksi alueet, joilla nurmikot on leikattu ja joilla on istutuksia tai joilla tiet ovat päällystettyjä. Nokialla koiranjätöspusseja saa myös laittaa jokaiseen kunnan omaan kadunvarsi- ja puistoroskikseen.

Nokian kaupunki on kustantanut 500 tarraa jaettavaksi asukkaille. Näin kaupunki tukee hyvää ja yksinkertaista ideaa joka pieneltä osaltaan auttaa meitä kaikkia viihtymään paremmin kotikaupungissamme. Koirankakkaroskiksen idean kehittäjätkin ovat nokialaisia koiranomistajia. Johanna Hulkko ja Jussi Kallioniemi, saivat ideastaan toisen palkinnon Apps4Finland-kilpailussa, yksityisten sovellussarjassa syksyllä 2010.

–  Viihtyisä kaupunki on osa Nokian kaupungin strategiaa ja yksi osa viihtyvyyttä on siisteys. Vaikka kaupunki tekee siitä oman osansa, on vastuu ympäristöstämme ja sen siisteydestä myös jokaisella nokialaiselle, kaupunginjohtaja Tapani Mattila sanoo.  – Haluamme kaupunkina omalta osaltamme tukea tätä kuntalaisten omaehtoista ympäristön siisteydestä huolehtimista.

Merkkaa roskiksesi – hae maksuton tarrasi

Voit hakea maksuttoman tarran alla olevista pisteistä ja liimata sen kotona roskikseesi tai roskakatokseesi. Näin kerrot ohitse kulkeville koiranomistajille, että merkittyyn roskikseen saa pudottaa käytetyn ja solmitun koirankakkapussin. Tarrat on tarkoitettu pientalojen roskiksiin. Taloyhtiöiden jäteastioihin niitä ei voi liimata ilman lupaa.

Nokialla tarroja saa 28.3.2012 alkaen seuraavista paikoista:
Pääkirjasto, Härkitie 6, ma–pe 10–19, la ja aattoina 10–15. (200 kpl jaossa)
Taidetalo, Souranderintie 7, ti–to 11–18, pe, su 11–16.  (200 kpl jaossa)
Taidetalon edestä löytyy myös koiraparkki.
Kaupungintalo, Harjukatu 23. (100 kpl jaossa)

Kampanjan kotisivuilla voit myös merkata oman roskiksesi kartalle.